Sivut

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Mustetta iholla

Pakko on teillekin jakaa tämä. :) Kävin tänään ottamassa nimittäin uuden tatuoinnin. Edellisen otin neljä vuotta sitten. Edellinen on oikeassa lavassa ja kuvana on susi.

Tänään otin sitten neljä koirantassun jälkeä oikeaan käteen. Paikka on melko näkyvä. Siksipä päätin jo opiskeluaikaan, että otan kyseiseen kohtaan kuvan vasta sitten, kun minulla on vakituinen työ. Ja viranhan sain siis viime kuussa, joten varasin heti ajan tatuoijalle. Lopputulokseen olen (taas) enemmän kuin tyytyväinen. :)


Tassut saattaa näyttää vielä hiukan sotkuiselta ja punaisilta, mutta kuva on otettu äsken eli vain pari tuntia kuvan teon jälkeen. Tatutointi näyttää varmasti vielä paremmalta, kunhan paranee. :)

Ja kova kuume ois jo seuraavaankin...

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Revontulihuivit nro: 3, 4 ja 5.

Hurahdin näköjään huiveihin tänä kesänä. Nyt onkin tullut neulottua enemmän kuin yleensä kesäisin. Aloitin siis tekemään itselleni huivia. Sitten päätin loppulangasta tehdä pienemmän huivin. Sitten kaivelin kaapin kätköistä lisää lankaa ja neuloin kolmannen huivin. Nyt puikoilla on jo neljäs huivi ja todennäköisesti neulon sen jälkeen vielä yhden...
 
 
 
Eli ensin esittelyssä revontulihuivi nro3. Kaksi olen siis tällä ohjeella jo neulonut aiemmin. Langan sain salaiselta neuleystävältä kevään 2012 kierroksella. Tiesin heti tekeväni siitä huivin itselleni, mutta lanka jäi kuitenkin muhimaan kaappiin. Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt oli vihdoin aikaa ja innostusta neuloa kyseinen huivi.
 
En neulonut huivia ihan niin isoksi, kuin ohjeessa oli. Edelliset olen myös jättänyt samaan kohtaan. Huivilla on kokoa muutenkin jo ihan tarpeeksi. Jälkeenpäin sitten (kolmen huivin jälkeen) huomasin, että puikkoni olivatkin isommat kuin ohjeessa oli. Oisko pyöröpuikot olleen kokoa 6mm tai 6,5mm. 
 
 


Loppulangasta neuloin pienen revontulihuivin eli huivin nro4. En keksinyt langalle muutakaan käyttöä. Lankaa jäi kyllä vielä pieni nöttönen. Pitänee keksiä sillekin jotain jossain vaiheessa. Tai on minulla jo yksi idea mielessä, mutta tarvitsen lisää niitä nöttösiä...

Tämä huivi menee muuten myyntiin. Hinnaksi laitoin 20e. Katotaan, löytyykö ostajaa.



Tässä vielä lähikuva isomman huivin reunasta.



Huivi numero 5 valmistui syksyn 2012 salaiselta neuleystävältä saamastani langasta. Tämäkin oli vironvillaa. Väri ei ollut ihan minulle omiaan, joten lahjoitin huivin kaverille, jolle väri sopii paremmin. Hän taisi tykätä huivista. :)



Muistaako kukaan kool aid-kokeiluni vuoden alusta? En silloin ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen. Harmaa lankaa jäi liian hailakaksi ja valkoiseen ei keltainen väri tarttunut juuri ollenkaan. Ostin samaa sinistä väriä kuin aiemmin ja värjäsin harmaan uudestaan. Tällä kertaa laitoin väriä kaksi pussillista. Keltaisen päälle värjäsin cherry-sävyllä. Se näyttikin tarttuvan onneksi hyvin. Punaiseen riitti yksi pussillinen väriä. Näistä tulee luultavasti neulottua jotain jouluksi.



Tänään järjestelin käsityötarvikkeeni maalaamaani lipastoon. Piti sitten ottaa kuva langoista. Ei niitä sitten niin paljon ollutkaan kuin ajattelin. Miamia on iso läjä päiväpeittoprojektia varten. Se edistyy toooosi hitaasti (lue: virkkausinto katosi). Huivien jälkeen voisin kyllä taas pikkuhiljaa virkkailla....

Korissa on kerien jämiä. Niitä oli ihan liikaa. Korin vieressä on rose-langat ja niiden takana nalle-langat. 7 veljestä lankaa olikin yllättäin vain yksi turkoosi kerä sekä yksi valko-turkoosi kerä, jonka kool aideilla värjäsin aiemmin. Lovikkalankaa löytyy punaisena (sny:ltä saatua) ja tumman harmaana (veli halusi sen väriset lapaset, lupasin sitten neuloa jouluksi). Lisäksi löytyy vironvillaa, mohairia, joitain sukkalankoja, puuvillalankoja, kirjontalankoja ym. Aika monelle kerälle keksin kyllä jo käyttöä. Pitää pikkihiljaa kuluttaa näitä eikä ostella lisää.

 
Tosin ensi viikolla olen menossa Tallinnaan. Sieltä on ihan pakko tuoda vähän lisää vironvillaa. :D Se on niin ihanaa lankaa. 

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Vanha lipasto uudella ilmeellä



Tarkoitus oli jo viime kesänä hioa ja maalata tämä lipastovanhus. Viime kesälle vaan oli niin paljon hiottavaa ja maalattavaa (toinen lipasto, yöpöydät, keinutuoli), että tämä sitten jäi lopulta tekemättä.
 
 
Lipaston pelastin vanhasta työpaikastani. Olin siis töissä koululla, jonne päätettiin uusia kalusteita. Vanhat kalusteet saivat halukkaat viedä kotiinsa. Minä tietenkin halusin heti tämän lipastovanhuksen, joka rönötti luokkani perällä ja oli täynnä kaikenlaista rojua. Lipastossa on säilytetty niitä vanhoja kuvatauluja, joita ennen vanhaan oli kouluilla paljonkin.
 
Tässä kuvat ennen kuin tein lipastolle mitään. Lipasto oli väriltään kermanvalkoinen. Maali oli joistain kohin kulunut, mutta yllättävän hyvässä kunnossa pinta kuitenkin oli.

 

 
 
Tämmöisen yllätyksen löysin, kun poistin vanhaa maalia. Lämpöpuhaltimen ja lastan avulla siis raaputtelin vanhan maalin pois. Lähti paljon nopeammin ja helpommin kuin hiomalla, sillä maalia oli aika paksu kerros ja se oli tiukassa. Ehdin ja puhaltaa lämpöpuhaltimella tuon leiman kohdan ennen kuin hoksasin tekstin. IMLK eli Iisalmen maalaiskunta. Pakko oli ottaa valokuva todisteeksi ennen kuin rapsutin leiman pois. Iisalmen maalaiskunta on nimittäin liitetty Iisalmeen vuonna 1970. Lipastolla on siis ikää reilusti yli 40 vuotta. 

 

Tämmöinen on sitten lopputulos. :) Kolme maalikerrosta se vaati. Kolmatta kerrosta varten ostin uuden pensselin, jotta saan tasaisen lopputulokseen. Tykkään lipastosta tosi paljon.



Tässä lipasto vielä kokonaan avattuna.


Lipaston maalin väri on sama kuin aiemmin kunnostetuissa ja maalatuissa kalusteissa. Ostin maalia viime kesänä reilusti. Vielä sitä jäi tilkka pöntön pohjalle. Onneksi, sillä keinutuoli kaipaa jo nyt korjailua. Mies sotki keinutuolin likaisilla työkamppeillaan, joten tummat kohdat pitäs peittää. Lisäksi koira söi toista keinun jalkaa, joten se pitäs uudelleen muotoilla ja maalata...

Tämä lipasto on toistaiseksi vielä tyhjä, mutta viikonlopun aikana siirrän sinne kaikki käsityötarvikkeeni. Ostin jo aiemmin laatikoita, joihin saan kaikki langat ja muut tavarat järjestykseen.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kirjontakansio

Tässäpä vielä kirjontakansion esittely. Muita kansioita en tarkemmin esittele, kun niissä ei ole juurikaan esiteltävää. :D Niissä on siis lähinnä tekstiä, kankaanpaloja, ym. Joitain töitä ja ohjeita saatan tänne vielä laitella koulutöistäni. Varsinkin terveyssidevirkkaus (kuulostaa kummalta, mutta on tosi kivaa) vaatii oman esittelynsä. Olen vain hukannut ohjelappusen jonnekin. Se on kyllä tallessa jossain, mutta missä.... Pitäs vaan heti laittaa kaikki paikalleen eikä tyrkätä lähimpään hyllyyn...
 
 
 
Vaan sitten itse esittelyyn. Kuvien alla niihin liittyvät tekstit.
 
 

Ensin kirjontapistot, joita piti tehdä erilaisia. Osa oli ihan helppoja.
Pistot ylhäältä alas:
Luotospisto
Ketjupisto
Aitapisto
Laakapisto
Sidepisto
Kuusipisto
Pykäpisto
Varsipisto
Solmupisto (tämä ei meinannut onnistua ei sitten millään)
Ristipisto
Etupisto
Linnunsilmäpisto


Vohvelikirjonnasta piti myös tehdä eri pistot. Kuvassa näkyy vähän huonosti, kun lanka on nuin haaleaa. Pistot ylhäältä alas:
Suorapujotus
Koukkupolvipujotus
Aaltopujotus
Kierrepujotus
Ristipujotus
Silmupujotus
Vinopujotus loimilankoihin
Vinopujotus kudelankoihin



Ristipistokirjonta oli myös omana työnään.


 
Silkkinauhakirjonta. En tykännyt tästä yhtään.
Valkea kukka on tehty nauhapistoilla. Tummanpunainen kukka on tehty silmukkapistolla. Viininpunainen taas on tehty linnunsilmäpistoilla. Vihreä kukka on nimeltään iiris. Oikealla ylhäällä valkoinen läntti on hämähäkkiruusu. 


Yllä tilkkumaalaus. Tämä ei ole vaikeaa. Tämä on myös helppo ompelutyö, jonka voi tehdä lastenkin kanssa. Kaikki tilkut ja lankanpätkät tulee hyödynnettyä.

Nimikoiminen käsin. Käytin tähän  laakapistoja. Kivaa, mutta hidasta.

Helmikirjontaa. Nyt en enää erota, että mitä pistoja tässä on. Paitsi toisena oikealla on lenkkejä. Tämäkään ei ollut mun juttu.

Revinnäinen koneella. Ihan hullun hommaa. En kyllä tee toiste... Nimittäin kaikki nuo langat, jotka tosta kankaasta on pätkitty, pitää päätellä tuonne taakse...


Revinnäinen käsin. Vielä hullumpaa hommaa. Kivaa jälkeä saa kyllä aikaan, mutta on niin sikahidasta ja kärsivällisyyttä vaaditaan rutkasti.


Vapaavarsikirjonta ompelukoneella. Yllä oleva on tehty liukenevalle tukikankaalle, joka sitten vedessä liukeni pois. Näyttää aivan epämääräiseltä, mutta tämä olikin vain kokeilu. Tuossa on siis vain lankaa jäljellä.


Vapaavarsikirjonta koneella. Tästä tykkäsin ja saatan tehdä tätä joskus toistekin. Varsinkin, kun sain ompelukoneen mukaan monta erilaista paininjalkaa tätä varten.

Rekipeittokirjonta eli villakirjonta. Tästä saattaisin tykätäkin, mutta todennäköisesti en tätä tee ainakaan ihan heti.



Virvittäinompelu.

Vanukirjontaa yksinkertaisimmillaan. Kahden kankaan väliin laitetaan vanulevy ja kuviot ommellaan ompelukoneella.




Sashiko. Kiinalainen ja japanilainen tapa ommella käsin etupistoin kaksi kangasta yhteen.  Tästä toivottiin esittelyä ja sellaista taisin lupaillakin. Katotaan, saanko aikaiseksi. Googlesta kuitenkin löytyy ainakin englanniksi tietoa ja kuvia myös. Helppo tekniikka, jolla saa kivaa jälkeä aikaiseksi. Tosin alkuperäisessä tavassa kuvion pitäisi olla samanlainen molemmin puolin. Minulla ei ihan onnistunut.


 
Kirjontakansion kannet piti myös kirjoa. Tein kanteen lohikäärmeen. Joku tarkkasilmäinen saattaa huomata, että kuvio on sama, kuin matossa, jonka tein. 

 
 


Lopuksi ketjupistokirjontaa. Helppoa ja mukavaakin. Kohtuunopea tekniikka. Ainut hidastus taitaa tulla siinä, kun lankaa pitää katkaista ja aloittaa alusta uuden kohdan kanssa. Tähän tarvitaan tosi pieni virkkuukoukku. Koko 1 tai 1,5mm lienee sopiva. Kangas ei saa olla liian "tiukkaa". Kuvio piirretään kankaalle (mielellään jollain muulla kuin mustekynällä, niin kuin minä laiskuuttani tein...) ja sitten vain virkataan samalla lailla kuin ketjuvirkkauksessa. Lanka vain otetaan koukulla kankaan läpi.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Neulonta- ja virkkauskansio

Meidän piti koulua varten tehdä monenlaisia kansioita töistämme. Tässä esittelyssä yksi niistä, eli neulonnan ja virkkauksen kansio. Osan malleista olen tehnyt jo yliopistoaikana valinnaiselle käsityökurssille. Samat jutut kävivät tähänkin, sillä miksipä silmukat muuttuisivat? Toki kansioon piti tehdä muutakin.
 
Olen käyttänyt mallitilkkuihin niitä lankoja, mitä en ole muihin juttuihin saanut käytettyä. Siksipä esim. mustat tilkut ei näy kauhean selkeästi. 
 
 






Kirjovirkkaus oli minulle uusi juttu. Väriä toki olen vaihtanut, mutta tuo mallitilkun yläosan mallinen kirjovirkkaus oli ihan uutta. Hoksasinpa tuota tehdessä vihdoinkin, miten tuon värin saa vaihdettua siististi.



 
Yllä ensimmäiset haarukkapitsivirkkaukset ikinä! Ekana mieleen tuotoksesta tuli tuhatjalkainen ja minua alkoi puistattaa aina, kun ajattelinkin sitä...
 
 
Alla ensimmäiset koukkuamiset ikinä.
 
 
Ensin perusmalli: 


Sitten oikeaa eli sileää neuletta muistuttava malli:


Lopuksi nurjaa sileää neuletta muistuttava malli:





Erilaisia neulepintoja. Nämä on vanhoja malleja.







Uutena työnä palmikko.



Ja leveä palmikko, joka näyttää ihan surkealta...



Uutena myös kirjoneuleet, eli kuvio ja pystyraita.




Kansioon piti lisätä myös kolme eri pitsineuletta. Tapani mukaan en lukenut ohjeita kokonaan, vaan etsin itse pitsimallit. Helpommallahan olisi päässyt, kun olisi ottanut yksinkertaiset ohjeet käspaikasta...





Kavennuksia piti olla kolmenlaista. Kaksi löytyi entuudestaan, joten yksi piti kehitellä lisää.






Kansioon piti tehdä myös villasukka. Villasukka eri vaiheineen piti tehdä myös jo yliopistoaikoina, joten se löytyikin jo. Lisäsin kansioon kuitenkin vielä aikuisten kokoa olevan sukan. Siniset mallit ovat lasten kokoa.






Lopuksi kansioon piti lisätä myös lapanen. Tein lapasen myös lasten kokoon. Tein lapaseen peukalokiilan, sillä se on mielestäni käytännöllisin tapa tehdä lapanen.


Esittelen jossain vaiheessa teille myös kirjontakansion. Kuvat ovat jo koneella odottamassa. En halua laittaa kaikkea kerralla, sillä kukaan ei jaksaisi lukea superpitkiä postauksia. :D

Omia muitakin töitä odottaa esittelyjä. 2 revontulihuivia on valmiina, toinen pingotuksessa, toinen odottaa pingotusta. Kolmas on puikoilla. Saatan neuloa vielä neljännenkin, sillä lankaa jää tähteeksi. Yksi huiveista jää itselle, muut lahjaksi/myyntiin/arvontaan.