Sivut


tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tunika

Tein tunikan. Siis ommellen. Se neulottu tunika on edelleen kesken. :D

Kun olin kipeänä Tampereella, kävin myös eurokankaassa ostamassa vähän kangasta. Täällä päin ei nimittäin ole kunnollisia kangaskauppoja. Ostin kankaan myös tähän tunikaan.

Tämän tunikan idea on hautunut jo pitkään mielessäni. Kaavoja minulla ei ollut, mutta tarkoitus oli tehdä kaavat yhdestä vanhasta tunikasta ja muokkailla siitä. Lainasin sitten kirjastosta  Joka tyypin kaavakirjan osat 1 ja 2. Kakkoskirjassa oli ohje neulosmekkoon. Sitä muokkaamalla tein sitten tuon oman tunikan. Ei tarvinnut piirtää kaavoja ym. kokonaan uusiksi.

Ostin siis tummansinistä neulosmaista kangasta. Tuotteen nimen kohdalla näkyy lukevan Polo ja koostumuksen kohdalla 65% polyesteria, 30% viskoosia ja 5% elastaania. Kangas on ihanan pehmeää. :)

Kerrankin onnistuin kerralla ompeluksissani. Tunikasta tuli juuri sellainen kuin halusin. Malli on hyvin helppo, joten saatan ommella samalla kaavalla toistekin jotain.

Tunikassa on siis tuollainen piippukaulus (olikohan se nyt se oikea nimi?). Korkeutta kauluksella on 30cm.




Lopuksi kuva ahkerasta apulaisesta. Apulainen muuten näkyy myös yllä olevassa kuvassa. Kissa oli koko ajan hyvin utelias ja saalisti mm. kaavapapereita.

5 kommenttia:

  1. Voi, kuinka kaunis tunika ja ihana apulainen!

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköinen tunika, sopii sinulle =) Miksi kissalla on kauluri?

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia. :)

    Kissalla on kauluri, koska sillä on korvissa jotain ruskeaa töhnää, joka kutittaa ja kissa raapii päänsä auki. Kipeät eivät ole. Ei ole korvapunkki eikä korvatulehdus. Molempiin sai lääkkeet, mutteivat auttaneet. Epäilen tällä hetkellä vehnäallergiaa ja tarkoitus olisi etsiä seuraavaksi vehnätöntä ruokaa kokeiltavaksi.

    VastaaPoista