Sivut


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kyjy 2012

Osallistun ensimmäistä kertaa kyjyyn eli kesäyöstä jouluyöhön -tempaukseen. Tässä tempauksessa pitää siis juhannuksen jälkeen elokuun alkupuoleen mennessä aloittaa 20 eri työtä joko neulomalla tai virkkaamalla. Työt pitää olla valmiita jouluaattoon mennessä.

Täältä voit lukea lisää omasta lootastani. Ja klikkailemalla nuita välilehtiä saat lisätietoa kyjystä.

Tämä projekti onkin siinä mielessä haasteellinen minulle, että tykkään yleensä aloittaa yhden työn ja tehdä sen valmiiksi ennen kuin aloitan seuraavan. On minulla joskus ollut parikin työtä yhtäaikaa kesken, mutta ei kyllä sen enempää yleensä. Siksipä nuin lyhyellä aikataululla 20 työn aloittaminen voi teettää hankaluuksia. Tosin Weba antoi jo vähän vinkkiä, miten saan aloitettua monta työtä vaikka ei puikot kaikkiin riittäisikään. :) Kymmenkunta ideaa tuleviin töihin on jo mielessä.

Katsotaan mitä muita töitä sitä keksisi. Pitää miettiä sellaisia töitä, että sais myös tehtyä ne valmiiksi ja eivät olisi liian isotöisiä. Sukkia taitaa listalle tulla useammat...




Sain Webalta myös haasteen. Haaste on sama, jonka tein edellisessä viestissä, mutta vastaan vielä Weban kysymyksiin.

1. Mikä on tuskaisin käsityömuistosi?
En kyllä tiedä, onko minulla edes tuskaisia käsityömuistoja. Ainakaan mitään tiettyä käsityötä kohtaan. Muistan kyllä turhautumisen äitin ompelukoneeseen. En omista omaa, joten lainaan äitin konetta, joka on huono ja ruttaa kankaan ja langat välillä iloisesti sekaisin niin, että pahimmillaan kankaaseen tulee reikä. 

2. Asutko talossa, jossa haluat asua loppuikäsi?
En. Itseasiassa muutamme juhannuksen jälkeen pois tästä talosta. Oma haaveiden taloni on vielä rakentamatta. Talon paikka on jo katsottu, mutta rupesimme kuitenkin miehen kanssa miettimään toista talon paikkaa... Samalta tontilta kuitenkin. Kyseiseen kohtaan paistais niin mukavasti ilta-aurinko, että voi olla, että talo tulee kuitenkin siihen. 

3. Minkä harrastuksen haluaisit aloittaa seuraavaksi?
En taida ehtiä harrastamaan enää muuta. :D Kuitenkin kitara- ja/tai pianotunneille ois kiva päästä. Oppis soittamaan paremmin, kun en enää itse osaa opetella eteenpäin. 

4. Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa? Tykkäsitkö?
Nyt en muista katsoinko viimeksi nälkäpelin vai sen suomalaisen leffan avaruusnatseista. Nälkäpeli oli hyvä ja se avaruusnatsileffa oli kans ihan hauska. Nälkäpelin jälkeen piti lukea kaikki kirjatkin. Se kolmas kirja oli tosin huonompi kuin kaksi edellistä. Lisäksi trilogiassa oli ennalta arvattava loppu. 

5. Mikä oli lempilelusi lapsena?
En kyllä tiedä varmaksi, mikä minun lempileluni oli, mutta ensimmäisenä mieleen tuli vaaleanpunainen pehmoponi, joka taisi lopulta olla aika kärsinyt. 

6. Mikä on onnistunein käsityösi?
Ehkä 1950-luvun mekko, jonka ompelin viime vuonna. Tai reiteen asti yltävät villasukat. Ainakin niihin sukkiin olin ihan tyytyväisin valmistumisen jälkeen. 

7. Kuinka paljon sinulla on lankoja varastossa?
Viime syksynä laskin lankaa olevan kaapissa vajaa 1,5kg (muistaakseni). Aika paljon olen niitä kuluttanut, mutta paljon olen saanut lisääkin lankaa, joten taitaa kaapissa olla nyt saman verran lankaa edelleen. 

8. Kuinka paljon sinulla on puikkoja ja koukkuja?
Mielestäni minulla on vähän molempia. Koukkuja on muutamia. Puikoista löytyy yhdet pitkät puikot, pyöröpuikkoja taitaa olla viidet ja sukkapuikkoja taitaa olla myös viidet. 

9. Onko sinulla lemmikkejä? Mitä ja minkä nimisiä ja luonteisia?
4 koiraa, kissa sekä käärme ja lisko.
Käärme on sateenkaariboa nimeltään Tosca. Tosca on opetettu siihen, että otetaan niskasta kiinni.  Muuten se puree. Se elelee itserakennetussa terraariossa ja ruokailee 3-4 viikon välein. Aika harmiton otus eikä ees näyttäydy usein. Tosca liikkuu siis mielellään öisin. Ikää Toscalla on jo 11 vuotta, mutta laji elääkin 20-30 tai jopa pidempään. Joskus luin jostain, että laji eläisi jopa 40v.


Lisko on nimeltään Paprika ja lajiltaan leopardigekko. Paprika alkaa olla jo vanhus. Ikää hänellä on jo 13 vuotta. Leopardigekot elävät korkeintaan 20v. Paprika oli nuorempana vilkas ja melkoinen karkailija. Paprika tuli meille jo 3 viikon ikäisenä ja oli silloin vasta muutaman sentin mittainen. Paprika jäi pienikokoiseksi, pituutta on nyt n. 18cm.

Kissa on nimeltään Kissa. Kissa tuli meille toissajouluna vuokranantajien navetasta, jossa oli kamalasti kissoja. Alunperin Kissan nimeksi piti tulla Viiruska, mutta me kutsuttiin sitä koko ajan Kissaksi, joten siihen nimeen se tietysti tottui... Kissa on todella hyväluontoinen kaveri. Narttukissa, joka haluais mielellään olla rapsuteltava. Ei koskaan raavi eikä pure, vaikka joskus joudun sen pesemään. Kissa tykkää koirista ja erityisesti nuorimmasta otuksesta, joka ei komenna sitä, vaan leikkii Kissan kanssa. Ikää kissalla on siis reilu 1,5v. Tarkkaa ikää ei tiedetä.


Vanhin koirista on pystykorva Manu. Manu täyttää ensi jouluna jo 9v. Manu on lintukoira, mitä ei päältäpäin uskoisi, sillä Manu saattaa tulla syliin rapsuteltavaksi ja on oikea äitin poika. Manu on kuitenkin tosi hyvä lintukoira. Ei hauku sisällä, mutta ulkona sitten siitäin eestä. Hyväluontoinen koira muuten, mutta ei tykkää toisista uroksista eikä kauheasti välitä lapsista.

Toiseksi vanhin koira on Ella. Ella on myös jo vanhus, syksyllä tulee 8v täyteen. Vanhuuden oireita on ruvennut jo tulemaan, mutta muuten Ella on pysynyt terveenä ja hyväkuntoisena. Ella on superkiltti. Ei koskaan ole purrut ketään edes vahingossa, pysyy aina minun luona ja on oikea seuraneiti. Paras paikka olis tietysti omistajan sylissä...

Ellan pentu Bessi on jääräpäisempi tapaus. Bessillä on ikää 3,5 vuotta. Bessikin on hyvin ystävällinen koira, mutta silti vähän arvaamaton. Jos Bessi ei tykkää jostain tai sitä pelottaa, se saattaa näykätä. Ei kovasti, mutta näykätä kuitenkin. Siksipä Bessin kanssa pitää olla varovainen, jos lapsia on lähettyvillä. Muuten Bessi on aivan ihana koira ja niin erikoinen luonteeltaan, että en haluaisi sen ikinä muuttuvan. Siksipä en raaski Bessillä teettää pentuja, vaikka alunperin oli tarkoitus. Ellakin nimittäin rauhoittui huomattavasti pennut tehtyään.

Pyry on meidän uusin otus. Sekarotuinen Pyrypää, niin kuin minä sitä kutsun. :) Äidissä on labradorin noutajaa sekä kultaista noutajaa. Isä on naapurin ajokoira. Pyryllä on melko lailla ajokoiran väritys sekä ajokoiran ruokahalu. Pyryllä on kamalan isot tassut, joten siitä kasvanee iso koira. Pyry on vasta vajaa 3kk ikäinen. Lempeä koira, mutta välillä aika riiviö. Onneksi tuhoutunut on vasta yksi johto.

Kuvassa Pyry (ruskea) on siskonsa Lunan kanssa lenkillä. Luna muutti vanhempieni luokse. 



10. Hartain toiveesi, jonka julkisesti voit esittää?
Oma perhe eli lapsia haluaisin. 

11. Mitä odotat tältä kesältä?
Paljon treeniä. Olis seuraava vyökoe (2.dan) tähtäimessä, joten paljon pitäisi harjoitella. Mm. tuleva Espanjan matka suuntautuu karateleirille.


En jaa tätä haastetta sen kummemmin eteenpäin. Paitsi reissukaverilleni voisin tän laittaa. :) Olkoon kysymykset nuo samat.

4 kommenttia:

  1. Ihastuttavia eläinystäviä teillä!
    Meillä vain kissa, kun ollaan hieman allergisia mieheni kanssa ja hän sitten pistää vastaan ihan urakalla, mutta kyllä meille vielä koiruus jossain vaiheessa muuttaa... Pehmitys on jo käynnissä ;)

    VastaaPoista
  2. Hauska oli lukea, varsinkin lemmikeistä tarkemmat kuvaukset, vaikka entuudestaan tuttuja ovatkin. Paitsi tämä tuorein tapaus, sitä pitää kyllä tulla pian katsomaan!

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että kelpasi vastaukset. :D

    VastaaPoista