Sivut

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Maaliskuun paketteja


Sain eilen maaliskuun SNY-pakettini. Pakettikortti oli tullut jo aiemmin, mutta postissa kävin vasta eilen. Paketti olikin hieno. :)
 
Paketista paljastui suklaata (josta mies söi osan), pannulappu, rairuohon siemeniä, pitkä silkkinauha sekä 4 kerää mohair-lankaa. Ja turhaan huolit SNY. Lanka on oikein ihanan väristä. :) Enköhän minä sille käyttöä keksi. Tosin aikaa voi mennä, mutta kyllä minä kaikki lankani yleensä itse käytän. :D
 
Kiitoksia SNY kivasta paketista. :)
 
 
 


Sitten haluan esitellä teille toisenkin paketin. Tämä on salainen jensiystävä -paketti.

"Niin mikä?" saattaa moni kysyä. Siksipä selitän hieman.

Meillä oli lukioaikana tiivis kaveriporukka. Osan kanssa tutustuimme jo aiemmin, jopa ihan ekaluokalla. Osan kanssa tapasimme lukion aikana. Me oltiin meidän jengi. Sitten kaksi tytöistä aloitti piirtämään sarjakuvaa nimeltä Meidän jengi. He tyylittelivät otsikon, jolloin meidän muiden mielestä siinä luki meidän jensi. Jensi-sana jäi elämään ja meidän jensi me olemme edelleen. :)

Salainen jensiystävä idea heräsi kaverini päässä. Hän kun jäi pois SNY-kierrokselta ja kaipasi kuitenkin jotain. Joten tuumasta toimeen ja niin alkoi vaihto. Sain tämän paketin myös eilen.

Ystäväni oli nähnyt vaivaa kyllä tämän paketin teossa. Paketista löytyi tiskirätti, erilaisia siemeniä (mm. tomaatti, kurpitsa, herneet, auringonkukka, ym.), pieniä lepän käpyjä )lankavärjäyksiä varten), istutusruukkuja (joihin lisätään vain siemenet ja vesi), muistilehtiö sekä ihana lohikäärmekortti. Oikea piristyspaketti. Se hyvä puoli oli tässä vaihdossa, että ystävän tunsi jo aika hyvin ja osasi kasata paketin suuremmitta ongelmitta. Kiitoksia myös siis sinulle salainen jensiystävä. (En paljasta häntä tässä, kun ei ole vielä toisetkaan paljastaneet).


 
 
Tämmöisiä piristyksiä täällä. Käsitöitä ei ole valmistunut. Sairastin aika rajun influenssan  nimittäin. Ja työn alla on nyt isompi työ, eli hupparitunika, josta mainitsin aiemmin, että haluaisin sen tehdä. Aloitin sen kuitenkin jo nyt, kun se kelpaa yhdeksi työksi kouluhommiin. Mutta eiköhän tässä jotain saada aikaiseksi jossain vaiheessa... Minulla aina hidastuu käsitöiden tahti keväällä ja kesällä. Syksyllä taas kiihtyy... 

2 kommenttia:

  1. Hyvä, kun paketti löysi kotiin! Upea juttu! Kerrassaan upea! Ja kiva, kun pidit siitä. Hermoilin niin kamalasti, että onko se mieleesi vai eikö ole.

    VastaaPoista
  2. Kiva paketti.

    Ja tuo ystävien kesken oleva vaihto aivan huippu juttu!

    VastaaPoista