Sivut


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Koulutöitä

Palautin viikonloppuna suurimman osan koulutöistäni. Muutamia pikkujuttuja puuttuu vielä, mutta teen ne toukokuun aikana loppuun. Kesäkuun loppuun mennessä on pakko kaikki palauttaa, jos meinaa saada suoritusmerkinnän kaikista kursseista.

Kuvittelin, että minulla on enemmänkin hommia tekemättä, mutta minulla olikin suurin osa valmiina tai melkein valmiina. Viimeisen parin viikon ajan viimeistelin töitäni ja laitoin ne kansioihin. Viimeiset työn lisään kansioihin, kunhan saan ne viimeisteltyä.

Seuraavaksi paljon kuvia. Ja tässä on vain osa töistäni. Kuvaan ja laitan loput tänne, kunhan kokonaisuudet ovat valmiina. Ei kaikkea hyvää kerralla, vai mitä? :D


Erään kurssin kansion kannet piti toteuttaa aurinkovärjätystä kankaasta. Teimme näitä syksyllä, joten valitsin väriksi aurinkoisen oranssin ja kuvioksi vaahteran lehdet. Pilkut tulivat merisuolasta.



Yhtenä työnä piti suunnitella sabluuna ja sillä painaa kuviot kankaalle. Kankaasta piti ommella säilytin. Tein tuollaisen pussukan. Kuvassa siinä ei vielä ole narua, jolla sulkea pussi. Tein siihen kuitenkin pinkin nyörin puuvillalangasta.




Viimeisiä huovutustöitä. Yhtenä työnä oli tehdä tasohuovutus. Minä huovutin ensin erivärisiä paloja. Tarkoituksena leikata ja ommella niistä eräänlainen saunamyssy, jonka näin keskiaikamarkkinoilla viime kesänä. Ompelutöihin rupesin kuitenkin niin myöhään, etten jaksanut enää mitään kaavoja ym. ruveta väkertämään. Oikaisin sitten helpomman kautta ja tein tuollaisen pannunalusen. Kuvio on samanmallinen, kuin myssy olisi ollut. Ompelut menee vähän vinksin vonksin, sillä huopa alkoi olla aika paksua...




Yhtenä huovutustyönä oli neuloa jotain ja huovuttaa se pesukoneessa. Aloitin ensin novitan ohjeella hatun, mutta puolivälissä huomasin, että koko työ oli kierteellä. Lisäksi nuorimmainen koira söi puikot.... Tein sitten tällaisen myssyn. Ohje oli ihan omasta päästä. Myssystä ei tullut kovinkaan iso, mutta eipä sen tarvitsekkaan, sillä tämä oli ihan riittävä koulutyöksi.



Yksi isommista töistä oli ryijy. Tehtävänä oli siis suunnitella luontoaiheinen ryijy, jossa on jotain kolmiulotteista. Minä valitsin kivet lumella. Etsin pihalta samanvärisiä kiviä, kuin ryijyssä ja liimasin ne kehyksiin. Ryijyn teko oli aika helppoa ja nopeaa. Oli vain omaa saamattomuutta, että tämän valmistuminen kesti näin pitkään. Aloitin siis ryijyn joskus elokuussa ja sain sen valmiiksi viime viikolla. Kehykset mies teki tällä viikolla ja viimeistelin sen ennen palautusta.  Kokoa itse ryijyllä on A4-arkin verran.



Yksi työmme oli lankojen värjäys, josta kirjoittelinkin jo viime kesänä. Jokaisenen valitsi jonkin luonnontuotteen, jolla värjäsi lankansa. Jokaiselle jaettiin näyte omasta värjäyksestä, jotta saatiin tehtyä tällainen värikartta. Omat lankani värjäsin siis pihlajalla. Vasemmalla on värjätyt harmaan langat ja oikealla valkeat.




Lähikuvaa valkeista langoista. Eniten silmille hyppää punajuuri, jota minunkin on varmasti kokeiltava. Lepän kävyt odottavat myös vuoroaan. Kaverini lähetti niitä minulle värjäyskokeiluja varten nimittäin. :)



Samanlainen värikartasto tehtiin myös kool aid- väreistä. Niistäkin kirjoittelin jo aiemmin. Vasemmassa laidassa jälleen harmaa lanka ja oikealla valkea.






Eilen vein viimeiset työt arvioitavaksi ja samalla istuin pari tuntia toisen ryhmän kurssilla. Itse olin syksyllä poissa vastaavalta kurssilta, niin tuli samalla korvattua sekin poissaolo. :) Ei siis tarvinnutkaan tehdä enää ylimääräisiä töitä sen poissaolon takia. Tein siis eilen meksikon ristin ja unisiepparin. Tosin unisieppariin tuli tuommoinen "lommo" verkkoon... Kehikkona on pajun oksa. Siksi sieltä törröttää tuollainen oksa.




Lisäksi oli hauska sattuma eilen. Juttelin erään opiskelijan kanssa ja tuli puhetta tästä blogista. Paljastui sitten, että hän onkin käynyt lukemassa blogiani ja hänen ystävänsä oli sitä hänelle suositellut. :D Kivaa, kun ihan tuntemattomatkin suosittelevat blogiani eteenpäin. :) Tuli hyvä mieli. :) Ihanaa, että jaksatte lukea jorinoitani täällä. :) Kiitos teille lukijat.



Loput työt esittelen pikkuhiljaa. Muistakaa seurailla blogia, jos kiinnostaa. :)


PS: Ensi viikolle on luvattu kesä. Odotan innolla!

3 kommenttia:

  1. Ihania töitä! :) Mun värjäyskokeilut on edenneet sille asteelle, että ostin ekan saitsin kool aidia. Jos vaikka kesän aikana saisi aikaiseksi sitä kokeiltua ja ehkä noita kasvivärjäyksiä kokeiltua myös :)

    VastaaPoista
  2. Rose Chaud (SNYsi)7. toukokuuta 2013 klo 6.17

    Ai lepän käpyjä. Sehän on kiva. Mä oon miettiny, mitä mahtais tapahtua, jos pistäis alunaa ja kuusen tai männyn käpyjä. Siitä taitais tulla vaan ruskeeta, mutta värihän se on sekin.

    VastaaPoista
  3. Ninie: Kool aidilla värjäys onkin tosi helppoa ja nopeaa. :) Tosin samaa väriä kannattanee varata useampi pussi, sillä muuten tulos saattaa olla aika laimea.

    Kävyistä saattaa tulla tosiaan vain ruskeaa, mutta hyvä värihän sekin on. :) Mun pitää kyllä itse ehottomasti kokeilla sitä punajuurta. Siitä tuli niin herkullisen värinen kurssikaverin kokeilemana.

    VastaaPoista