Maailman suurin haave

Nyt on vuorossa lupaamani postaus tän syksyn olostani. Kerroinhan, että tämä vaatii ihan oman postauksen.


Ensin taustaa.
Minulla on ollut aina paljon haaveita. Osan olen toteuttanutkin. Valmistuin haluamaani ammattiin. Suoritin mustan vyön karatessa. Suoritin toisen mustan vyön karatessa. Otin tatuoinnin. Ja otin toisen tatuoinnin. Sain opettajan viran. Yksi suurista haaveista on ollut kirjan kirjoittaminen. Ehkä sekin joskus toteutuu, ehkä ei. Haaveesta en kuitenkaan ole luopunut. Onhan tässä loppuelämä aikaa. Omasta talosta olen myös haaveillut jonkin aikaa. Sekin on haave, joka varmasti toteutuu.

Kuitenkin yksi haave on ajan kanssa noussut ylitse muiden. Oma lapsi. Halusin lapsen ennen, kuin täytän 30 vuotta. Helpommin sanottu kuin tehty.

Lapsen yritys aloitettiin 2010 vuoden alussa. Alusta asti minulla oli ajatus, että yritys vie aikaa. Koitin olla kuitenkin positiivinen. Kävi kuitenkin niin, kuin pelkäsin. En tullut raskaaksi.

2011 (muistaakseni) mentiin eka kerran lääkäriin. Saatiin lähete tutkimuksiin. Niihin aika tuli vasta syksylle. Tutkimukset eteni pikkuhiljaa. Näytteitä piti antaa kummankin. Ultrattiin ja otettiin verikokeita ym. Ei mitään selitystä. Kokeiltiin hormonihoitoa. Ei mitään tulosta. Isompiin hoitoihin en halunnut, sillä koin ne liian stressaavaksi.

Luovuin toivosta. Salaa itkin, kun toiset kertoivat raskaudestaan. Eihän ne minulta ollut pois, mutta se sattui. Olin vihainen niille, jotka eivät välittäneet lapsistaan. Miksi idiooteille annetaan lapsia ja meille ei? Adoptiosta puhuttiin paljon.

Tänä vuonna ei enää yritetty. Keskityin kaikkeen muuhun.

Syyskuussa sairastelin koko kuukauden. Kuumetta oli koko ajan ja muitten flunssanoireitten hävittyä kuume jäi. Menkat oli myöhässä. Sitten tein testin. En edes tiedä mistä se ajatus tuli testin tekemiseen. Plussa tuli testiin välittömästi. Itkien vien testin miehelleni.

Seuraavana päivänä tein toisen testin ja siihen tuli myös plussa välittömästi. Ei epäilystäkään. Olin raskaana. Tuntui oudolta.

Nyt on jo kerran käyty ultrassa ja neuvolassa. Torstaina on seuraava ultra. Oireita on ollut koko ajan ja maha kasvaa. En vieläkään käsitä, että meitä on kohta kolme. Tavaroitakin on jo hankittu, mutta silti ajatus on jo kaukainen, vaikka olen ihan kohta toisella kolmanneksella.


Ja miksi kerron tämän kaiken? Siksi, koska itselleni on helppo jakaa tämä asia. Vaikeampaa ois salata kaikki. Inhoan sitä, kun ihmiset kyselee milloin tehdään lapsia ja miksi niitä ei vielä ole. Kyselyt loppuivat yleensä heti, kun sanoin, että ei me saada ja piste.

Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin ja uskon, että menee jatkossakin.