Sivut

maanantai 17. marraskuuta 2014

Sny:n marraskuun paketti

Sain perjantaina tekstiviestin pakettiautomaattiin tulleesta paketista. Juuri, kun olin tullut kotiin kaupasta. Harmitti, sillä jos viesti olisi tullut puoli tuntia aikaisemmin, olisin saanut paketin samantien itselleni. Nyt sitten odottelin viikonlopun yli, sillä kaupunkiin oli seuraavan kerran asiaa vasta tänään. Meiltä on siis matkaa kaupunkiin 30km, joten huvikseen ei kehtaa tuota väliä ajella.
 
 
Meinasi kyllä paketti unohtua tänäänkin. :D Kävin pikaisesti muitten asioiden jälkeen Prismassa ja apteekista ulos astuessani näin pakettiautomaatin ja muistin koko paketin. Onneksi muistin, ettei ois taas harmittanut kotona.
 
 
Paketista löytyi 3 kerää alpakka-lankaa. Oikein mukavan ja pehmoisen tuntuista. Pitää miettiä tarkkaan, mitä niistä tekisi, jotta varmasti tulee myös käytettyä. :) Jotain itselle tai pojalle näistä teen. Riittäisiköhän nuo kerät tuubihuiviin?
 
 
Kookoshiutaleita on nyt 2 pussia. Mietin, että voisiko niitä laittaa suklaakakun päälle? Kävisivät varmaan hyvin yhteen. Voisin tehdä jouluksi jonkun suklaisen kakun.
 
 
Neilikat annan kyllä valitettavasti anopille. :D Laitan neilikkaa piparitaikinaan, mutta nuita kokonaisia ei kyllä tule käytettyä. Anoppi sen sijaan laittaa niitä kinkkuun, joten hällä ne ei mene hukkaan. 
 
 
 
 
 
 
 
Tämä keraaminen sydän oli ihana. <3 Minun värinen ja tuo kuviointi on jotenkin houkutteleva. Laitoin sydämmen nyt aluksi esille portaikkoon, naamioiden joukkoon. Siihen se sopii värimaailmaltaan oikein hyvin. 


Kisukin tuli kurkistelemaan. Kuvat on kyllä vähän pimeitä, kun illalla kuvailin ja yläkerrassa ei ollut valoja.



Kiitos sny ihanasta paketista. :)

6 kommenttia:

  1. Ihanan väristä lankaa ja sydän kiinnitti heti huomioni, kaunis.

    VastaaPoista
  2. Kokonaiset neilikat voisi pistellä appelsiiniin, saisit ihanaa jouluista tuoksua, jos se ei aiheuta allergiaa? Katso Kotivinkki.fi ja reseptejä, saattaisit löytää käyttöä kokooshiutaleille, esim kookos-mantelipallot. Kookoshiutaleet muistuttavat lunta, joten vaikka karpalokakun päällä tms ne ovat hyvin kauniita. t. SNY

    VastaaPoista
  3. Sydän käy hyvin portaisiin naamioiden seuraksi. Kauniin väristä lankaa.

    VastaaPoista
  4. Wow. Tuo alpaca-silk vaikuttaa syötävän hyvältä! Ihanan värinen paketti kaikinpuolin!

    VastaaPoista
  5. What a sweet cat! And nice socks. You can knit.

    VastaaPoista
  6. What a sweet cat! And nice socks. You can knit.

    VastaaPoista