Sivut


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Joululahjavaihto

Osallistuin Weban järjestämään joululahjavaihtoon tänäkin jouluna. Nyt teemana oli tekemispaketit.
 
 
Minä sain oman pakettini Reppanaiselta pesänreunalla-blogista. Kiitoksia sinulle! :)
 
 
Paketin sisältö olikin jotain mulle ihan uutta. Nimittäin raakasuklaan tekopaketti. Paketissa on siis tarvikkeet ja ohjeet raakasuklaan tekoon. Lisäksi mukana oli pari pakettia karamellivuokia, patalaput, tiskirätti (itsetehty), lautasliinoja, kynttilät ja tulitikut.
 
 
Kynttilät tulikin jo poltettua sähkökatkon aikana. Meillä on nimittäin sähköt aina välillä poikki, kun on paljon lunta oksilla ja ne painavat linjoihin.
 
 
Suklaantekoa en vielä yrittänyt, kun aloitin jonniinlaisen herkkulakon. Mutta kokeilen sitä ihan varmasti! Viimeistään ennen töihin paluuta. Voisi sitten vaikka viedä työkavereillekin maistiaisia. :)
 
Töihin paluuseen muuten on enää 2kk aikaa. IIK!
 
 
 
 


2 kommenttia:

  1. On niitä sähkökatkoja täälläkin, maalla kun elelen =) Idea suklaan valmistuspakkaukseen lähti oikeastaan sinun keliakiastasi, kun mietin millaista suklaata uskallan lähettää. Eri makuistahan raakasuklaa on eikä niin makeaa kuin tavallinen suklaa, mutta itse kyllä tykkään siitä. hyvää talven jatkoa teidän perheelle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekkaan raakasuklaata koskaan maistanut. :) Hyvää talven jatkoa myös sinulle. :)

      Poista