Sivut

perjantai 25. joulukuuta 2015

Oksatähtiä

Pinterestiä selaillessa törmää väkisin ihaniin askartelu- ja käsityöideoihin, joita haluaa itsekin kokeilla. Virkatut tähdet löysin pinterestin kautta. Samoin nämä oksatähdet. 

Näihin tähtiin en toki ohjetta tarvinnut. Näin kuvan vastaavista tähdistä ja nappasin idean talteen. Loppukesästä käytiin pojan kanssa kävelyllä metsään menevällä tiellä ja samalla löysin juuri sopivia, kelottuneita oksia. Oksat keräsin tietysti talteen. Nyt joulun alla tein sitten oksista muutaman tähden. 

Kokeilin ensin tehdä kuusisakaraisia tähtiä, eli tein ensin kaksi kolmiota, jotka yhdistin. Niistä vaan ei tullut mielestäni tarpeeksi kivoja. Purin tähdet ja tein sen sijaan näitä viisisakaraisia. Näistä tulikin paljon kivempia. Helppoa askartelua, kun tarvitsin oksien lisäksi vain narua. 




Tähtiä valmistui yhteensä neljä. Yhden annoin anopille ja toisen äidilleni. Kolmannen annoin kaverille ja pienimmän tähden pidin itse (alla olevassa kuvassa). Tuo pienin tähti oli jotenkin sellainen, että en raaskinutkaan siitä luopua. Tällä hetkellä tähti roikkuu keittiön ikkunassa. Lopullinen sijoituspaikka pitää sille miettiä vielä.


Ensi kesänä metsässä kulkiessa täytyy pitää silmät auki ja kerätä kelottuneet oksat mukaan tulevia askartelua varten.


1 kommentti:

  1. Mukavaa joulunaikaa sinne, miu kirjoitus sujuu vielä huonommin, kuin kesällä.
    Terveisiä koko poppoolle.

    VastaaPoista