Sivut


tiistai 28. lokakuuta 2014

SNY:n terveisiä

SNY laittoi kauniin kettukortin ja uuden tehtävän. Pitäisi suunnitella tasapainoharjoitus turvaksi syksyn liukkaille. Mä oon miettinyt pääni puhki tän kanssa. :D Yksi ideanpoikanen minulla kyllä olisi, mutta en tiedä onko se turvaksi. Tai kyllähän tasapainon kehittyessä on turvallisempi kävellä liukkaillakin. Voi olla, että toteutan ideani. Koitan ottaa kuvia siihen kaveriksi, niin saatte paremmin ideasta kiinni.
 
Poika muuten ihastui myös korttiin ja tutki sitä hyvän tovin. Taisipa kortin nurkka eksyä suuhunkin...
 
 
 
 


Vastaus kysymykseesi SNY:
Minun jouluni on punainen. Vaikka sininen onkin lempivärini, joulun on oltava punainen. Seassa on kiva olla myös kultaa, harmaata, valkeaa... Eli pieni ripaus muitakin värejä. Alla kuva uusista joulupalloistani, jotka ostin Ikeasta (edelliset onkin 10v vanhoja). Lisäksi nuita punaisia tähtiä minulla on jo pari kappaletta roikkumassa ikkunoissa. Kolmas odottaa kodinhoitohuoneen valmistumista.




maanantai 13. lokakuuta 2014

Lokakuun paketti

 
 
Torstai-iltana tuli viesti, että olen saanut paketin. Mietin oikein ääneen, että  minkä ihmeen paketin, kun en minä ole mitään tilannut. Eipä tullut mieleen, että kyseessä vois olla sny:n paketti. :D


Kauppareissulla sitten hain pakettiautomaatista pakettini. Ja hetihän se piti avata. Maltoin siis odottaa vain vanhemmilleni asti, jonne olin saunaan menossa (kotona ei ole suihkut ym. käytössä rempan takia). Äitin kanssa sitten ihasteltiin pakettia.
 
 
Sain siis Teeteen salla-lankaa 4 kerää. Väri on kiva. Suunnittelin jo, että nuista voisi neuloa pojalle jotain.
Lisäksi paketista löytyi käsirasvaa (aina tarpeen!), huovutettu saippua (raaskiiko tuota edes käyttää?), ihanat sakset (alempana kuva saksista) ja kookoshiutaleita (liittyvät seuraavaan tehtävään).
 
Itse postikortissa oli ohje omenapiirakkaan kookoshiutaleilla, joka on kuulema seuraava tehtäväni.
Nyt vain mietin, että voiko ton piirakan tehä jollain muulla kuin ompulla? Mieheni on sille allerginen ja itse en tykkää omenista. Eli jos sinulla rakas SNY tai jollain muulla olis vinkata, mikä kävis ompun tilalle, niin kokeilen ehdottomasti. :) Jos ei, niin teen piirakan vaikka talkooporukalle joku viikonloppu. Meillä kun talkoillaan nyt silloin tällöin ton rempan takia. 
 



Kiitos siis jälleen rakas sny! Paketti oli ihana. Ihastuin erityisesti nuihin pikkusaksiin. Ne ovatkin nyt käsityökorissani, joka on käsityölipastoni päällä, sohvan vieressä. Aina käden ulottuvilla siis. :)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Turkinpippurinen mutakakku


Minulta on kyselty turkinpippurisen mutakakun ohjetta, joten ajattelin jakaa sen nyt kerralla kaikille. Ohje ei ole minun oma, vaan löysin sen keväällä kirjaston kirjasta. Kirjan nimeä en tietenkään enää muista, mutta siinä oli oma kakkuohje vuoden jokaiselle viikolle.
 
 
Tein tämän kakun poikani ristiäisiin. Ilmeisesti oli muidenkin mielestä hyvää kakkua, sillä sain itse syödä vain yhden palan. Kakku katosi alta aikayksikön!
 
 
Ohjeesta olen itse poikennut sen verran, että tein kakun isompana. Kaksinkertaistin siis kaiken. Lisäksi laitoin vehnäjauhojen tilalle perunajauhoja ja suklaa ja kaakao olivat gluteenittomia. Näin sain gluteenittoman kakun (itselläni on siis gluteeniton ruokavalio). Alla kuitenkin alkuperäinen ohje.
 
Omat leipomukseni eivät koskaan ole kummoisen näköisiä, mutta maku niissä on onneksi ollut kohdallaan. :)  

 
 
 
 
150g voita
1,5dl sokeria
3 munaa
3,5dl vehnäjauhoja
2rkl kaakaojauhetta
0,5tl leivinjauhetta
150g taloussuklaata
2rkl turkinpippurirouhetta
 
 
Lisäksi:
2-3dl vadelmia, kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä
vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. vatkaa munat joukkoon yksitellen. Sekoita vehnäjauhoihin kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää seos taikinaan siivilän läpi hitaasti sekoittaen.
sulata suklaa mikrossa tai kattilassa vesihauteessa. Lisää vähän jäähtynyt suklaa ja turkinpippurhirouhe taikinaan.
pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan. Voitele ja jauhota vuoan reunat. kaada taikina vuokaan.
Paista kakku 200 asteessa vajaat 20min. Äläkypsennä kakkua liian pitkään, sllä mutakakun kuuluu olla pinnalta ja reunoilta kypsä, mutta keskeltä kostean mehevä.
Anna kakun jäähtyä hetki, ennen kuin otat sen vuoasta. Koristele kakku vadelmilla. tarjoa halutessasi vaniljalla maustetun kermavaahdon tai jäätelön kera.
 
 
 



torstai 2. lokakuuta 2014

Postia jälleen

Sain taas postia SNY:ltä! Ahkera on hän! :)

Tosin nyt täytyy heti kärkeen myöntää, että unohin blogata tän. :( Posti tuli siis viime viikolla jo. Anteeksi. :(

Ja nyt on kuvakin hukassa. :( Ei oo totta! Mut kerron nyt kuiteskin, mitä sain. :D Lisään kuvan, jahka ehin ottamaan uuden.

Sain siis kortin ja paperipussillisen kuivia lehtiä. Kortissa kerrottiin, että heidän suvun vauvat ja naiset on vihdottu niillä ja lehdistä voisi tehdä vaikka jalkakylvyn.

Valitettavasti en saanut selvää kasvin nimestä. :/ Koitin monta kertaa lukea. Ilmeisesti siinä oli latinankielinen nimi? Vai luinko ihan väärin? Mutta ei se mitään, laitoin lehdet talteen. Lupaan tehdä niistä itselleni jalkakylvyn heti, kun saunaremppa on valmis! :) Kiitoksia siis jälleen SNY!


tiistai 16. syyskuuta 2014

SNY:n uusin yllätys

 
Kylläpäs minua nyt hemmotellaan! Jo toinen paketti SNY:ltä tässä kuussa. :) Kiitoksia paljon!
 
 
SNY vihjaisi, että postia on tulossa, mutta en ajatellut, että sieltä näin ruhtinaallinen paketti tulisi. :) Paketissa oli pari lehtileikettä (ompuista ja keliaakikoista), suklaata (oli niin erikoisen oloista, että pitää maistella sitä ihan rauhassa. :) ), heijastin (tulee tarpeeseen, juuri viime viikolla mietin, että missäköhän mun heijastimet on) sekä käsityöpaketti. Alempana tarkempi kuva. Ja kortti tietty. 
 
 


Paketissa on siis tarpeet ja ohjeet kirjorannekkeisiin. :) Väri on kiva. :)



Toivottavasti minun pari on edes puoliksi niin tyytyväinen lähettämääni juttuihin, mitä minä olen omalta sny:ltä saamiini paketteihin. :)

maanantai 15. syyskuuta 2014

Sny:n syyskuun paketti



Yllä kuva saamastani paketista. :) Kiitoksia SNY!

Olin viime viikon reissussa ja sillä aikaa oli posti tuonut paketin ihan kotiin asti. :) Valitettavasti ehdin vasta nyt bloggaamaan. La tultiin siis reissusta. Su käytiin pikkumiehen serkun synttäreillä ja kokoustettiin. Lisäksi meillä kävi savuvahinko, kun tuo meidän uuni ei oikein vedä ja talo olikin sitten täynnä savua. Tämän päivän oon koittanut pestä pois sitä nokea...


Mutta asiaan:
Sain siis kuvassa näkyvän kirjan, kangasta sekä aiheeseen hyvin sopivan kortin.
Tilkkutyöt minulla siis on tosiaan kokeilematta, kun mietit, mitä en vielä ole tehnyt. :D
Ja kankaan väri on oikein kiva. :)

Selailin jo kirjaa ja siellä näytti olevan kivoja malleja. Pitää vain odottaa, että saa omaa aikaa ja rauhaa, jotta voi testailla ohjeita.


maanantai 1. syyskuuta 2014

SNY:n taukojumppaa

SNY laittoi postia tulemaan. :) Tiesin odotella jotakin, mutta silti yllätyin iloisesti päivän postin hakiessani. Avasin kuoren samantien ja kurkkasin sisään. Kuoressa oli useampi lehtileike ja lappunen, joten tarkempi tutkiminen piti kuitenkin jättää sisälle. Mutaisella tiellä ei kannata levitellä papereita. :D


Tähän oli koottu kaikkea kivaa. :)


Mukana tuli viesti. Sain tehtävän SNY:ltä. Tehtävänä oli suunnitella liikuntatuokio SNY:ssä mukana oleville. (Tehtävän suoritus alempana!)



Tässä kaikki kuoressa olleet.


Tämä oli ehdottomasti paras ohje! Juuri viime viikolla mietin, että pitäs hankkia joku koiranpeti meidän rappusten alle, kun koirat tykkää olla siellä. Tällä hetkellä siellä on vain viltti. Tässäpä onkin ratkaisu. Voin virkata itse koirille pedin. Pitää vain tehdä tarpeeksi suuri, että mahtuu isoinkin koira petiin. Tai useampi pienempi. Tämä tulee siis ehdottomasti tehtävien listalle.



Chilistä oli artikkeli ja pari siihen liittyvää ohjetta. :)


Chilisuklaaperunaleivokset vaikuttaa mielenkiintoiselta ohjeelta. Pitänee kokeilla joskus. Tosin pitänee odottaa imetyksen lopettamista, sillä pojan maha ei kestä sitä, että äiti syö chiliä tai muuta tulista. :P


En ole oikein makkaran ystävä (kun nää suomalaiset makkarat on enemmän jauhoo kuin lihaa), mutta nämä ohjeet vaikutti hyviltä. Vois kokeilla kyllä.

 
 
En tiedä onko viherpirtelöt oikeesti hyviä. :D Pitäs testata. :D



Tästä artikkelista pisti silmään perunankuorien ohje.

 

Tässäpä se ohje. Vois olla hyvääkin. Eikös ne jo ravintoloissakin tarjoo perunankuoria? :D



 
 
 
 
 
Sitten luvassa tehtävän toteutus eli SNY:n taukojumppa! Jos kädet väsyy ja niska jäykistyy neuloessa, niin eikun jumppaamaan!
 
 
1. Seiso tai istu selkä suorana. Seisoaltaan voi onnistua paremmin, mutta istualleenkin onnistuu, kunhan ei nojaile sohvaan samalla. :D
 
2. Pyörittele olkapäitä eteen laajassa kaaressa. Rauhallisesti. Ei kannata kiirehtiä. Tee 10 kierrosta. Sitten tee samoin taaksepäin pyöritellen.
 
3. Paina oikeaa olkaa alaspäin. Kallista päätä vasemmalle. Tunne, kuinka kaulan oikea puoli venyy. Voit tehostaa venytystä painamalla vasemmalla kädellä päätä alas. Pidä venytystä hetki. Sitten paina päätä vasemmalle etuviistoon ja venytä uudestaan. Toista samat venytykset myös toiselle puolelle. Lopuksi paina pää eteen ja venytä niskaa.
 
4. Pyörittele ranteita molempiin suuntiin. Venytä ranteet: Ota vasemmalla kädellä oikeasta kämmenestä kiinni ja paina alas (kämmenpohjaa rannetta vasten). Anna venyä hetki. Sitten ota sormista kiinni ja paina kämmentä ylös (kämmenen yläpuoli menee kohti rannetta). Tee sama myös toiselle kädelle.
 
5. Kylkivenytys. Kallistu vasemmalle. Ojenna oikea käsi ylös ja ota vasemmalla ranteesta kiinni. Anna kyljen venyä. Venytä myös toinen kylki. Seisaallaan ollessa voit tehostaa venytystä astumalla ristiin (venyvän puolen jalka astuu takakautta ristiin).
 
6. Lopuksi kierrä yläkroppaa puolelta toiselle. Lantiosta alaspäin kroppa pysyy paikallaan. Ravistele kädet rennoksi.
 
 
Nyt voit jatkaa neulomista/virkkaamista tai mitä olitkaan tekemässä. :)


PS: SNY, nautin tässä samalla kaakaota, kuten ohjeistit. ;)
 
PS2: Rakas SNY, tästä tulee selvästikkin hyvä kierros. Olen iloinen, että lähdin mukaan. :)