Sivut

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Tunika!

Vihdoinkin sain valmiiksi sen tunikan, josta olen täällä jauhanut!

Tunikan ohjeen siis löysin syksyn 2011 Novitan lehdestä. Lankana on käytetty Novitan Rose mohairia ja nimenomaan leijonankeltaista. Ohjeen mukaan lankaa piti varata 7 kerää. Minulla lankaa kului reilu 6 kerää. Puikkoina 4mm ja 6mm pyöröt. Lisäksi, vaikka tein koon S/M mukaan, tunikasta tuli todella reilu. Ehkä vähän liiankin iso minun makuuni. :(

Muuten tunika on kyllä ihan kiva. Varsinkin väristä tykkään. Tunika kyllä näyttää minun päälläni lyhyemmältä kuin lehden mallin päällä. Ehkä tunika pitää pingottaa ja venytellä vielä paremmin muotoonsa.

Kaulusta varten piti lisätä silmukoita aina välillä. Nurjan kohdalle lisätessä tuli tosi typerät kolot näkyviin (en sitten varmaan osaa lisätä oikein...). Pitänee varmaan jotenkin ommella ne kolot umpeen, jotta näyttäisi vähän fiksummalta se kaulus. Lisäksi lehden kuvassa tunikan kuvio tulee paljon selvemmin esille. Eli salmiakkikuvio hiukan koholla. Minä kokeilin monenlaista mallitilkkua ensin ja mietin, että miten sen kuvion saa niin hyvin näkyviin. Ei vaan onnistunut. Tein sitten kuvion niin kuin osasin. Kyllä se kuvio näkyy tuossa tunikassa, mutta ei yhtä selkeästi kuin lehdessä.







Seuraavaksi sitten revontulihuivin kimppuun. Katsotaan montako kertaa pitää kaverilta kysellä apua sen tekemiseen... Tosin kaveri antoi jo viikonloppuna hyviä vinkkejä sen tekemiseen ja selventi miten se neulotaan, joten enää huivi ei vaikuta niin kauhean vaikealta. :D

Lovikat haluisin kans tehdä. Varsinkin, kun SNY lähetti sitä lankaakin sitä varten. Tälle talvelle lovikat ei kyllä selviä käyttöön asti, mutta olisivatpa ensi talveksi valmiina. Jostain pitää vaan etsiä paksummat puikot, jotta pääsee lovikoita tekemään. :)

7 kommenttia:

  1. Kaunis on tunika ja minustakin näyttää hieman isolta sinun päälläsi :). Sinä kirppu!

    Revontulihuiviasi jään odottamaan :)

    VastaaPoista
  2. Hieno tunika! Rose yleensä venähtää käytössä, joten saatat saada yllättäen vielä pituutta lisää. Revontuli on helppo huivi. Kun selviää ykköskaaviosta niin loppu huivi syntyykin sitten kuin itsestään. :)

    VastaaPoista
  3. Minusta nuo kauluksen reiät näyttää siltä että niiden kuuluukin näkyä :D *katsoin siis kuvat ennen kuin luin tekstin, näytti kivalle yksityiskohdalle :D

    VastaaPoista
  4. Upea tunika ja loistava värivalinta :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos. :)

    Tänään laitoin töihin tuon tunikan ja kyllä se ihan kiva on päällä. Työkaveritkin kehuivat sitä. :)

    Jospa tuo vähän venyisi. Näyttäisi vähän fiksummalta. :D

    VastaaPoista
  6. Onpa hieno ja pirteän värinen tunika.

    Lähetin sinulle huhtikuun paketin, mutta kortti unohtui pöydälleni. Ehkä muutenkin arvaisit sisällöstä että se on SNY-paketti ;-)

    Terveisin SNY

    VastaaPoista
  7. Kiitos. :)

    Tänään ei vielä pakettia näkynyt. Tulee siis varmaan alkuviikosta ensi viikolla. :) Täytyykin odottaa se paketti, niin saan hakea sitten useamman kerralla postista (2 olisi jo siellä odottamassa, mutta matkaa on sen verran, että ei kehtaa kaikkia erikseen hakea). :)

    VastaaPoista