Sivut

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Revontulihuivit!

Sain vihdoinkin täysin valmiiksi kaksi revontulihuivia. :)

Ensimmäinen on neulottu Lilan lähettämästä vironvillasta. Sain sen neulottua jo aikapäiviä sitten, mutta pingottaminen jäi. Innostuin vielä tuosta vironvillasta ja huivimallista, että tilasin punaista vironvillaa ja neuloin äidille äitienpäivälahjaksi myös huivin. Tuo sateenkaaren värinen on myös menossa lahjaksi, mutten vielä paljasta kenelle.

Jossain vaiheessa täytyy kyllä tehdä itselle sininen huivi. Ja voishan nuita neuloa muutenkin lisää...

Vaan pitemmittä puheitta, annetaan kuvien puhua puolestaan.








Tein myös löytöjä tänään. Löysin nimittäin sinivuokkoja meidän pihalta. En parina aikaisempana keväänä ole niitä huomannut, sillä ne kasvoivat tuolla ryteikössä. Mietinkin, että kestävätköhän sinivuokot mitenkä siirtämistä? Jos siirtäisin ne varovasti ruukkuun ja syksyllä sitten laittaisin uuteen paikkaan muuton jälkeen kukkapenkin ja vuokot sinne kasvamaan.




Lopuksi vielä Pyrystä kuvia. Ensimmäisessä Pyry on kuvassa siskonsa Lunan kanssa. Koiranpentukuume onkin tarttuvaa, sillä äidille piti kans hakea koiranpentu. Käytiin sitten siskon kanssa hakemassa samasta pentueesta Pyryn sisko Luna äidille.







8 kommenttia:

  1. Kiitokset Heidille ja Weballe avusta ja neuvoista ohjeen suhteen!

    VastaaPoista
  2. Ai sininen revontuli...

    SNY

    VastaaPoista
  3. Sininen hyvinkin. :) Sininen on mun väri. Välillä on kausia, jolloin en siitä niin välitä, mutta kyllä se vaan aina on suosikkina pysynyt.

    VastaaPoista
  4. Upeita huiveja! Sinivuokkoja kärsii siirtää, mutta en tiedä kuinka ne ruukussa viihtyvät. Voit siirtää ne suoraan uuteen penkkiin vaikka loppukesästä?

    VastaaPoista
  5. Siirtäisin muuten suoraan uuteen penkkiin, mutta joudumme asumaan 2-3 kuukautta anoppilassa tässä välissä...

    VastaaPoista
  6. Hyvännäköisiä huiveja ja suloisia koiranpentuja!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea tulevasta perheenlisäyksestä! Tulin vähän nuuskimaan, mitä kesäkassiin laittaisi... ;)

    Terveisin, kesäkassikaverisi

    VastaaPoista
  8. Voi, kuinka kauniita huiveja! Hyvä, jos minusta oli jotain apua!

    Ja miten suloinen koiranpentu!

    Käypäs kurkkaamassa blogiani, siellä on jotain sinulle!

    VastaaPoista