Sivut


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Punainen tupa ja perunamaa

Tai no, se perunamaa puuttuu vielä. Mutta sekin korjaantuu kesällä. Ostettiin siis talo. :) Jälleen on yksi isoista haaveista toteutettu.
 
Talo ei ole uusi. Kyseessä on rintamamiestalo, joka on siirretty nykyiselle paikalleen 90-luvulla. Talo on siis hirrestä tehty. Toki laajennusosat on sitten erikseen.
 
Tarkoitushan meillä alunperin oli rakentaa talo, ei ostaa. Nyt vain tuli vastaan ainutlaatuinen tilaisuus. Talon edellinen omistaja kuoli (mikä tietysti on valitettava asia) ja talo tuli myyntiin. Talo sijaitsee juuri siellä, minne meinasimme talon rakentaa. Totesimme sitten, että rakentamalla emme saa näin edullisesti taloa. Ostimme tämän ja tarkoitus olisi tehdä remonttia. Kaikki sisäpinnat menee uusiksi. Vähintäänkin maalataan, tapetoidaan, laitetaan laminaattia ja kattoonkin jotain levyä tms.
 
 
Uudet kodinkoneet on tilattu ja maksettu. Huomenna pitäisi niiden tulla. Itse muutimme taloon viikonloppuna. Majailemme tällä hetkellä alakerrassa ja aloitamme remppaamaan yläkertaa. Sitten vaihdamme toisinpäin. Lopuksi olisi tarkoitus laajentaa mökkiä kodinhoitohuoneen verran. Laittelen tänne blogiin kuvia sitä mukaa, kun remppa edistyy. Teemme itse mahdollisimman paljon, joten eräänlaista käsityötä kai sekin on. :)
 
 
Vaan pitemmittä puheitta, tässä kuvallinen esittely uudesta kodistamme. 
 
 

Tässä on talon sisäänkäynti. Portaat ei ole mitkään parhaat. Tästä päästä olisi tarkoitus taloa jatkaa, joten uloskäynti vaihtanee paikkaa vielä.


Tässä talo toiselta sivulta. Kuvassa keittiön ikkunat.

Pihalla on myös aitta (oikealla), liiteri (vasemmalla) sekä niiden välissä katos, jossa polttopuita. Todennäköisesti liiteri ja katos puretaan. Tilalle tehdään jossain vaiheessa ulkosauna.



Sauna lämpiää puilla. Sauna ei ole missään parhaassa kunnossa. Täältä säästyykin vain kiuas. Lauteet, seinät, lattiat ym. menee uusiksi.


Pikkuisen kylppäria ja saunan ovi. Kylppäri menee myös uusiksi. Saunan ovikin vaihdetaan. Alakerrassa ei ole vessaa, joten lisäämme kylppäriin pöntön sekä lavuaarin.


Ulko-ovi ja ensimmäinen eteinen. Oikealla ovi kylppäriin.

Toinen eteinen. Eteisen remppa on vielä arvoitus. Varmaankin maalataan seinät ja hommataan jotain kaappeja tms. Tuo oven takana näkyvä putki koteloidaan piiloon.


Olohuoneesta nousee portaat ylös.

Portaiden yläpää. Portaat maalataan ja rappuihin laitetaan jonkinlaiset matot, jotta raput ei luista.


Yläkerran aulaa. Tähän kohtaan olisi tarkoitus rakentaa jonkinlaiset vaatekaapit. Tuota lattialla näkyvää hirttä ei varmaankaan voi poistaa, joten tila on muuten hankala hyödyntää. Eikä talossa ole vaatekaappeja, joten kaapit tulevat todellakin tarpeeseen.

 Aula toisesta suunnasta. Ovesta pääsee pihalle. Tosin portaat on lahot, joten ei kannata tästä kulkea. Ulkona olevat portaat menevät siis uusiksi. Luultavasti myös vaihdetaan ovi tai sitten hankitaan toinen ovi sisäpuolelle, jotta ei vedä liikaa sisälle. Aulasta olisi tarkoitus tehdä meille makkari.

Makuuhuonetta.


Makuuhuone toiseen suuntaan. Huone on siis L-kirjaimen mallinen, sillä piippu ja lämminvesivaraaja vievät tilaa. Makuuhuoneesta olisi tarkoitus tehdä lastenhuone.
 Yläkerran vessa. Pieni, mutta toimii. Pönttö säästetään, mutta lavuaari vaihtuu. Katselin jo Ikeasta kivaa allaskaappia, jossa tulee allas mukana. Myös jonkinlainen kaappi/hylly pitää hommata kaikille tavaroille.

 Olohuonetta.

 Olohuoneesta pääsee keittiöön. Olkkarin lattia on aika uusi, joten se säästetään. Muut pinnat meneekin sitten uusiksi.


Osa keittiöstä. Talo lämpiää pääasiassa puulla. Uunin vieressä on puuhella ja sen vieressä ikivanha sähköhella. Puuhella on tosi kiva. Pitää vain vähän kunnostaa sitä. Ja kaikki toimii. Sähköhella lähtee huomenna, kun ostamani induktioliesi tulee tilalle. Liesituulettimen hommasin myös, sillä kuten kuvasta näette, semmoista ei talossa ole.

Joitain hankintoja olen tehnyt jo. Muun muassa lamppuja olen muutamia ostellut. Niistä lisää myöhemmin. Tänään ostettiin kompura ja vasara. :D Tapettimalleja käytiin hakemassa kaupasta. Seuraavaksi pitäisi vähän mallailla, että mikä niistä ois kiva makkariin ja mikä olkkariin. Tarkoitus on siis tehdä yksi seinä kuviotapetilla ja muut vaalealla tapetilla. Hirsiseinä olisi ollut tosi kiva, mutta ilmeisesti nuiden paneelien alla on villa, joten saattaisi tulla kylmä talvisin, jos revin paneelit ja villat pois. :P

Nyt pitää vain toivoa, että suurin osa rempasta saadaan tehtyä ennen vauvan syntymää. Nytkin mokoma potkii. Potkut alkaa olla jo melko napakoita ja ikävän tuntuisiakin.

Tässä kuva viime sunnuntailta. Niin se vain maha ja vauva kasvaa. Liikkuminen on hankalaa ja ei taatusti helpota ihan heti. :D

4 kommenttia:

  1. Voi hyvänenki aika, ONNEE oikein ISOSTI teijän uuteen kotiin uskon että siinä se on onnentupa teille.
    Onhan siinä entinenki asunut että pitäs ol asuttavas kunnossa.Voiku mieki tykkäisin, vanha mummo, viel tuvas assuu nää kerrostalon lokerot ovat kaik samanlaisia, puuduttavia.
    Täksi kesäksi vuokrattiin eka kerran kesämökki ja vie saaresta kaiken lisäksi. Auts mitenkä myö pappaset ja mummoset siel venneellä souvellaan ja kuhan ees päästää venneen sisälle turvallisesti.Jäätä pitkin käytiin autolla ja yhe kerran kävellen ja nastat lenkkari pohjassa ja lapsen lainaama pulkka, saatiin siin jottain tavaraa vietyy. NYt énnee ei uskal jäälle mämnä.
    Muttapienokaisen tulosta onnee ja kyl kaik männee hienosti, ku ei liian kiireellä elämä siit alkaa.Miettimällä saa paljo´´ paremmin homman luonaamaan, No hei vaan onnea ja linnunlaluaulun opettelua...Oikein ihanaauuden kotimökinostajille´.myös siunausta koko perheelle.terveisin

    Tuomontuvan Anni.. A nna kommentteja. Sähköpösti .Wilsu50@suomi24.fi
    Olis kivaa kuulla, rempan edistymisestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. :) Kyllä täällä asumaan pystyy. Tehdään vain enemmän meidän näköinen tästä tönöstä. Nyt kaikki on puupinnalla ja tummuneella sellaisella vieläpä. Tykkään puusta, mutta liika on liikaa. :D
      Ja jäälle ei kyllä uskalla, minä ainakaan, enää mennä. Liukasta on, niin en uskalla lähteä sinne kaatuilemaan.

      Ehdottomasti tänne ainakin päivittelen miten remppa edistyy ja mitä suunnitellaan. Tervetuloa kurkkimaan. :)

      Poista
  2. Juuh mie koitan käyvä kurkkimas, en tiijä miks mie nii innostuin teijän uuvest tuvast, ehkä tuo tupasen väri, pan mummon ihan onnest sekasin;)

    VastaaPoista