Sivut


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Pinaattitunika

Tämä tunika valmistui itseasiassa jo joulun aikoihin. Vähän jäi kuvien otto ja postaus myöhään...

Tämä on siis pinaattitunika. Alkuperäinen ohje taisi olla raglantunikan tms. nimellä Suuri käsityö-lehdessä. Ohjeenkin jo kertaalleen hävitin, mutta Weba onneksi pelasti ja antoi oman kopionsa minulle. Taisin aloittaa tämän neulomisen ennen pojan syntymää, edellisessä kämpässä. Työ ufoutui, kun tuo helma on niin tylsää neulottavaa. Joulun alla otin työn uudestaan esille ja tein sitten loppuun asti. Tosin helma jäi lyhyemmäksi kuin ohjeessa, mutta kyllä siinä pituutta riittää. 



Lanka on vironvillaa, jonka itse toin Tallinnasta. En kyllä muista enää milloin langan ostin, mutta onneksi langat eivät vanhene. Puikkona oli muistaakseni 5,5 -koon pyöröpuikot.



Takana näkyy vähän meidän kasvimaata. Kasvihuoneen rajasin vielä kuvista pois, kun ei kuvanottohetkellä ollut vielä valmis. Sekin olisi nyt valmis. :)

4 kommenttia:

  1. Onpahan kaunis ja voimakas liukuvärjäys neuleessa, kuin nuotion tai tulen hehkuinen väreilevä neule.Aivan ihana käsityö:)
    Miun pittää aina kertoa,mitä näem käsityön väreissä, se on minulle tärkeää, joskus näen neuleessa tule, joskus meren tai järven aallot yms.Kun luon itselleni kuvitelman jostain aiheesta, saa neuletyökin mittavamman näkökulman ja kauneuden ja vaikka näköni on rajoittunut,näen värit selkeästi ehkä hieman korostuneena kuin aikaisemmin, mut tällaiseen on tyytyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Tykkään vironvillasta juuri tuon liukuvärjäyksen vuoksi, vaikka se villa kutittaakin.

      Poista