Sivut


torstai 21. heinäkuuta 2016

Pojan kanssa puuhastelua


Tehtiin pojan kanssa keittiöpyyhkeitä. Ostin siis valmiit pyyhkeet kaupasta ja annoin pojalle kangastussit käteen. 2v piirsikin innoissaan ja jaksoi piirtää kerralla kaikki kolme pyyhettä. 



Yllä olevissa kuvissa en tiedä, mitä kuvat esittävät. Poika vaan piirsi. Vaihtoi välillä väriä ja piirsi lisää. Tämä pyyhe meni lahjaksi anopille, eli pojan mummolle.




Tämä pyyhe meni toiselle mummolle, eli minun äidilleni. Poika selkeesti mietti, että mitä piirtäisi ja minä ehdottelin. Ehdotin esimerkiksi kissaa ja poika hoki sitten kissaa ja piirsi samalla. Samalla lailla syntyi muutkin kuviot. Selkeästi hänellä oli tietyt värit eri kuvioille. Eihän nämä vielä mitään esitä, mutta siitä se lähtee.




Tämä viimeinen pyyhe traktoreineen jäi minulle. Poika on siis todella suuri traktorifani.


Alunperin nämä oli menossa äitienpäivälahjaksi mummoille. Poikapa ei vain halunnut piirtää silloin, kun olisi ollut aikaa, joten tehtiin nämä sitten myöhemmin. Käytössä nämä ovat varmasti. Ovathan nämä ainutlaatuisia. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti