Sivut


sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lintu

Oppilaiden kanssa tehdään tällä hetkellä äitienpäiväksi lintuja. Kaikki ei kyllä ehdi ajoissa valmiiksi, mutta voihan lahjan toki toimittaa jälkikäteenkin.

Linnun vartalo ja pää tehdään puusta ja kaula ja jalat metallista. Kaula on tollasta rentoa ja ohutta nauhaa, jolla sidotaan esim, puukuormia. Linnun voi laittaa vaikka kukkapenkkiin tai kukkalaatikkoon koristeeksi.

Linnun oli tarkoitus olla enemmän joutsenen oloinen, mutta maalasin omani pinkiksi, sillä maalia jäi jäljelle keinuhevosen jälkeen. Nyt lintu muistuttaa enemmän flamingoa. Ehkä teen sille seuraksi vielä valkoisen linnun.



Ostin myös kesäprojektin eli keinutuolin, josta ehkä jo aiemminkin mainitsin. Keinutuoli on kulunut ja pölyinen oltuaan aitassa varastossa. Liekkö minkä ikäinen? Pitää kysyä jossain vaiheessa, että onko myyjällä tietoa keinutuolin iästä. Tarkoitus olisi siis hioa keinutuoli ja maalata se tumman turkoosiksi.



Tuo selkänoja näyttää aika pitkältä ja tuoli korkealta, mutta tuo istuinosa on itseasiassa yllättävän matalalla. Lisäksi istuinosa on kohtuuleveä, joten ihan kaponen tuoli ei ole.


Ilmoittauduin tällä viikolla opiskelemaan avoimeen yliopistoon. Tarkoitus olisi suorittaa tekstiilityön sivuaineopinnot ensi vuonna. Tai itseasiassa opinnot alkavat jo toukokuussa, mutta en silloin vielä pääse paikalle, kun samana viikonloppuna on leiri. Onneksi opettaja lupasi, että saan korvata viikonlopun tunnit pienellä lisätehtävällä. Kesälläkin on jonkin verran opintoja. Yleensä tunnit ja harjoitukset ovat viikonloppuisin, joten ensi syksynä ollaan sitten useampana viikonloppuna opiskelemassa. Onneksi aine on mieluinen. Muuten ei kyllä opiskelu yhtään innosta. Nyt oli vaan pakko ilmoittautua tuonne, jos meinaan suorittaa tuon sivuaineen. Ensi vuonna ei opintoja nimittäin enää järjestetä tässä lähellä, kun koko koulu lakkautetaan. Typerää, sanon minä.


Lumet ovat muuten vihdoinkin alkaneet sulaa täällä meillä. Vielä sitä on tuolla pihalla ihan riittävästi, mutta nurmi näkyy jo ja viikonlopun aikana on pelloltakin lumet hävinneet. Kesä tulee. :)

1 kommentti:

  1. Nätti tuo flamingo! Varmasti on moni äiti mielissään saadessaan tuollaisen lahjaksi - ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista