Sivut


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Huhtikuun paketti

Tänään sain huhtikuun paketin salaiseltani. :)


Paketissa oli Raitasukka-nimistä lankaa. En löytänyt vyötteestä merkintää, että mitä lanka on, mutta SNY sanoi sen olevan villaa. Ja siltä se tuntuukin. Mukavan pehmoiselta sellaiselta. Vyyhti on aika iso, joten tästä saisi isommankin työn aikaiseksi. Lanka ei kuitenkaan huudellut vielä mitään, joten jätän sen hetkeksi hautumaan. Josko se myöhemmin kertoisi, mikä haluaa olla isona. :D

Paketista löytyi myös vanha neulekirja. Kirja olikin aika hauska. Jokaisella sivulla oli kuva mallista ja ohjeet löytyi kuvan takaa. Eli sivut olivat sellaisia taitettuja. Pikaisesti selasin kirjan läpi. Pitää paremmalla ajalla lukea kirja tarkemmin läpi.

Kiitos sinulle SNY. Oli kiva saada jotain erilaista. :)



Valmiita töitäkin on tulossa! Tunika on melkein valmis. Hupusta puuttuu viimeiset rivit ja sitten enää tarvitsee viimeistellä. Olen jopa kasannut tunikan jo. Jospa loppuviikosta saisin sen siihen kuntoon, että saisin tännekin esille. :)

5 kommenttia:

  1. Tuo lanka näyttää kivalta jo tuon vyyhdin etiketin takia.
    Kiva tekemispaketti.

    VastaaPoista
  2. Jossain olen tuollaisia vyyhtejä nähnyt, Laatutavaraa! Onpa hauska tekemispaketti, neuleohjeita voi käyttää tuunattuna vuosikymmenestä toiseen. Olet saanut Oikean Aarteen.

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva, että Pate toi sen perille! Kiva kun tykkäät. Siinä ei ole mitään ohjetta sille langalle mukana. Ostin sen yhdeltä sponsorilta. Mutta olen melko varma, että kyllä se lanka sinulle alkaa puhua ennemmin tai myöhemmin. Jotkut langat "kommunikoivat" niin, että mieleeni nousee kuvia projekteista, joita langasta voisi tehdä.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoisen langan olet saanut näytää kivalta.
    mahdat saada jotain mukavaa josain vaihessa aikaiseksi tästä lanka tuttavudesta maanläheinen väri ihana.

    VastaaPoista
  5. Meillä on vähän samantapainen vihkonen =) muistelen tehneeni siitä elämäni ensimmäisen villapaidan teininä- kahdeksankyt´luvun pastellisävyissä (lue ihan hirveen näköinen!!). Hauskaa saada jotain vähän erilaisempaa! Tuo lanka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Jonkun pien'tuottajan valmistamaa kenties?

    VastaaPoista