Sivut


tiistai 10. syyskuuta 2013

Tissis

Ompelin vihdoinkin tissitunikan eli tissiksen. Olin aiemmin facebookissa ompeluelämää-ryhmässä, jossa koko ryhmä, minua myöten, hurahti tissikseen. Minäkin sain kaavat siihen ja kankaankin ostin tuolloin keväällä 2012  Eurokankaasta. Nykyään en ole enää ryhmässä mukana, sillä tissiksen lisäksi kaikki ryhmässä olijat ompelivat lähinnä lasten vaatteita ja ne eivät minua kiinnosta, sillä eihän minulla ole edes lapsia. Tunikan ompelukin sitten jäi, kun ei ollut omaa ompelukonetta ja äitin kone hajosi.

Nyt sitten kaivelin tissiksen kaavat esille. Vain todetakseni, että eihän minulla ole ohjeita sen ompelemiseen. Katselin hetken kaavoja ja totesin, että ossaahan tuon ommella ilman ohjettakin. Nauhat vain jätin tunikasta pois.


Yläosan ja alaosan välissä on muutaman sentin levyinen kaitale. Jos tunikan ompelisi yksivärisestä kankaasta, voisi suikaleen laittaa vaikka jollain toisella värillä. Minä laitoin sen samasta kankaasta kuin mistä tunika on tehty.

Tissis on kyllä nimensä veroinen. Oli nimittäin aika hyvin tissit esillä, kun sovitin tunikaa...   XD Oli pakko lisätä yläosaan tuollainen kangaspala, jotta tunikaa kehtaa pitää töissä. Tai missään muuallakaan...




Ihan kiva tuosta omasta mielestäni tuli. :) Pelkäsin tosin aluksi, että tuo kaulus jäisi rumasti repsottamaan, mutta se asettuikin ihan kohtuu hyvin.

Saamani kaavat olivat kokoa XL, joten jouduin pienentämään aika paljon. Jätin ensin saumavarat pois. Sitten sivusaumoja ommellessa kavensin yläosan sivuista molemmin puolin 4cm ja alaosasta jopa 8cm. Hihoille ja yläosan muille osille en tehnyt mitään.

Malli on ihan kiva. Voisin ehkä joskus ommella toisenkin tällaisen jostain toisesta kankaasta. :)

7 kommenttia:

  1. Mulla itselläni ei ole ompelukonetta, mutta pitää kysyä, josko äiti kaipaisi uutta ompeluprojektia ;D Varmaan voit kiikuttaa kaavat sille, jos sille sopii.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No menipä tuo tyhmästi, kun poistin liian nopeasti lähteneen kommentin. Elikkäs: Vitsi kun on ihana paita! Heti hotsittais lähteä ompelemaan.. :P Enää kaavat ja kangas puutuu! :D

      Poista
  3. Kiitos!. :)

    Mulla on kaavat. Voin niitä piirrellä teille, jos ja kun ehdin. :) Eli jos kiirettä ei ole, niin jossain välissä voin piirrellä ja laittaa kaavat tulemaan. :)

    VastaaPoista
  4. Oi! Se olisi aivan mahtavaa Laura! Kiitos! ^^

    VastaaPoista
  5. Minäkin voisin ottaa jos joskus innostuisi ompelemaan itsellekin =)

    VastaaPoista