Sivut


maanantai 7. joulukuuta 2015

Pipareita

Jouluksi on pakko leipoa pipareita. Ei ole joulu samanlainen ilman niitä. Melkein joka joulu myös teen pipareita myyntiin. Aiemmin olin aina mummon kanssa myymässä joulumyyjäisissä. Nyt mennään anopin kanssa myyjäisiin. 

Gluteenittomia pipareita piti testata, kun jouduin vaihtamaan ruokavalioni gluteenittomaksi. Vaan eipä onnistuneet piparit. Tuli vain kuivia ja jauhoisen makuisia. Nyt olen onneksi keksinyt, että miten saan taikinan onnistumaan myös gluteenittomana. 

Jaan teillekin piparireseptini. Ohjeen olen joskun vuosia sitten ottanut äidiltäni. En muista ohjeen nimeä (aina sitä joku kysyy), mutta tällä ohjeella tulee mielestäni parhaat piparit. 


Ainekset: 

3dl siirappia
2dl sokeria
1tl neilikkaa
2tl kardemummaa
2tl kanelia
1rkl pomeranssia
1rkl soodaa
250g voita tai margariinia
2 kananmunaa
n.11 dl jauhoja

Jos teet gluteenittoman taikinan, niin lisää n.rkl ksantaania. 





Mittaa kattilaan siirappi, sokeri sekä mausteet. Kiehauta ja sekoita. Ota levyltä pois. Lisää sooda sekä voi ja anna kuohua rauhassa (voi sulaa sekaan). Kun voi on sulanut, sekoita hyvin. Lisää kananmunat ja sekoita taas. Lisää jauhot vähän kerrallaan. 
Laita taikina jääkaappiin ja leivo seuraavana päivänä. Leipominen onnistuu kyllä samanakin päivänä, jos tarvis. Kunhan antaa taikinan olla muutaman tunnin kylmässä. 
Paista piparit 200 asteessa. Ohjeen mukaan paistoaika on 10min, mutta minä paistan vain 5-6min. 10min paistoajalla tulee liian tummia pipareita (tummuus ei johdu uunista. Olen testannut vaikka kuinka monta eri uunia ja nykyinen uunimme on vasta vuoden vanha eli toimii). 

Gluteenittoman ja laktoosittoman saat taikinasta, kun vaihdat jauhot ja voin sopivaan versioon. Ksantaanin avulla onnistuu gluteenittomatkin versiot hyvin. 
Ja unohtakaa ne valmiit piparimausteseokset. Kun maustaa itse (ja vähän reilulla kädellä), tulee varmasti hyvän makuista. :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti