Sivut


keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kuva kankaalle

Lupailin aiemmin laittaa tänne raporttia kuva kankaalle -kurssista. Tässä siis kuvat ja ohjeet, kuinka siirretään vaikkapa valokuva kankaalle.

1. Aluksi kannattaa kopioida haluamansa kuva vaikkapa kopiokoneella. Mustesuihkukoneet eivät käy. Laseria sen olla pitää. Ja jos mahdollista, kopioikaa peilikuvana, sillä kuva tulee kankaalle toisinpäin. Kopioden pitäisi kuulema antaa olla rauhassa pari päivää ennen kankaalle siirtoa. Kankaaksi käy parhaiten puuvilla. Kangas ei saisi olla hirveän joustavaa. Tosin kokeilin yhelle ukon vanhalle joustavalle paidalle tehdä kuvan. Hirveän hyvä ei tullut, mutta ei huonokaan.



2. Leikkaa paperista ylimääräiset reunat pois. Laita paperi kankaalle ja rajaa maalarinteipillä. Näin estät siirtoaineen leviämisen muualle. Aine jää kuivuttuaan näkymään valkeana, joten siksi rajaus. Kangas kannattaa ennen aloitusta pestä ja silittää. Omani silitin kahteen kertaan, mutta eivät mokomat siloittuneet paljoakaan...



3. Ota sivellin ja sivele ainetta ihan joka kohtaan rajatulle alueelle. Aika reippaasti saa ainetta sivellellä, jotta ei pääse kuivumaan. Isompien kuvien kanssa siis toimittava reippaasti. Elä laita liian paksulti.
Kuvassa näkyy käytetty aine. Käytin siis picture this- ainetta. Sitä pitäisi saada askarteluliikkeistä ja maksaa n.9e/purkki. Purkki on aika riittoisaa, sillä tein 7 isompaa kuvaa (vajaa a4 -kokoista) ja silti ainetta on vielä puolet jäljellä.


4.  Sivele ainetta myös kuvan päälle kauttaaltaan. Vaan elä laita paksua kerrosta.



5. Laita paperi kuvapuoli alaspäin kankaalle. Katso, että kuva tulee oikeinpäin! Painele ja silottele hyvin. Ilmakuplia tai ruttuja kankaaseen ei saisi jäädä. Kun aine ei ole vielä kuivunut, paperia voi varovasti irroitella kankaasta, jos väliin jäi pahakin ilmakupla tai ruttu. Jätä kuivumaan ainakin pariksi päiväksi. Enempää siirtelyä kannattaa välttää. Ilmeisesti ilmankosteus vaikuttaa kuivumiseen. Kurssin ope sanoi, että hän teki kesällä ekat kappaleet ja eivät meinanneet millään kuivua.

6. Kun kuvat ovat saaneet kuivua rauhassa, kastele se. Itse käytin märkiä käsipyyhepapereita. Kuvan saa siis kostuttaa kauttaaltaan.Suoraan hanan alle en kuitenkaan kuvaa ehkä veisi...

7. Kun paperi on kostunut, se lähtee suikaleina pois. Alussa siis. Eli hankaa varovasti sormen päällä. Paperi alkaa rullautua, jolloin sitä voi kiskoa tuollaisina suikaleina. 



8. Kostuta työtä tarvittaessa lisää. Tätä muuten joutuu tekemään usein. 


9. Hankaa varovasti sormenpäällä paperia pois kuvan päältä. Ja sitä paperia muuten riittää ja riittää... Niin kauan, kuin tuollaista harmaata/valkeeta näkyy tuossa kuvan päällä, sitä paperia on siinä vielä jäljellä.

10. Ja kun luulet saaneesi kaiken paperin pois ja jätät työn kuivumaan, paljastuu, että paperiahan on vieläkin jäljellä... Ihan loppuvaiheessa ei kannata enää kostuttaa itse kuvaa, vaan kostuttaa sormenpään ja hankaa sitten sillä varovasti viimeisiä papereita pois.

11. Ja näin käy, kun hankaa liikaa tai reunat eivät ole kiinnittyneet kunnolla. Tämän takia sitä tököttiä tulee olla sekä kankaassa, että kuvassa. Jos jommasta kummasta puuttuu, ei kuva tartu. Ja liiallisella hankaamisella hankaa sitten sen itse kuvankin puhki helposti. Tosin se ei aina ole pahasta. Esim. ohjaajalle oli käynyt samalla lailla, mutta mustavalkokuviin, jolloin lopputulos näyttikin suunnitellulta jutulta.

12. Kun paperit on irroiteltu ja kuva taas kuivunut, sen voi halutessan lakata. Lakaksi käy vesiohenteinen lakka. Lakkaa pikkuisen purkkiin ja muistaakseni puolet vettä. Sivellellään kuvan päälle. Kannattaa taas rajata tässä vaiheessa maalarinteipillä kuvan rajat. 


13. Kuivuttuaan lakka suojaa kuvaa. Tähän kuvaan jäivät maalarinteipit vielä paikoilleen. Vaan kyllä siitä lopputuloksen näkee silti. Aineen ohjeissa luvataan, että kuvat kestävät pesua. Tosin en tiedä, kannattaako hyvin usein pestä. Käsinpesu lienee paras.  Ja jos lakkaa, niin silloin ei hirveästi kannata ruveta pesemään. Lakkaahan ei ole pakko laittaa.



Itse ajattelin näihin kasseihin laittaa kuvan ympärille esim. jotain nauhaa, ikäänkuin kehykseksi. Kangaskauppaan pääsen vasta perjantaina, joten nauhat on vielä hankkimatta. Kaikista kuvajutuista en vielä laittanut kunnollista kuvaa tänne, sillä osa menee joululahjoiksi. Itselleni jää tämä alimmainen koirakassi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti