Sivut


maanantai 30. tammikuuta 2012

Rajamailla

Tänään sain valmiiksi Rajamailla -pipon. Pipon ohjeen löydät täältä.

Ohjeen langat taisivat olla kaikki ohkasempia, kuin käyttämäni 7 veljestä, mutta lopputulos oli silti mielestäni onnistunut. :) Puikkoina käytin 4mm sukkapuikkoja sekä 4mm pyöröpuikkoa.

Hatun alku neulotaan kaksinkertaisella langalla joustinneuleena. Sitten lisätään silmukoita ja neulotaan yhdellä langalla loppuun asti. Ohje oli siis todella helppo. Mallikin oli niin kiva, että todennäköisesti tällä ohjeella tulee tehtyä lisää pipoja; itselle tai lahjaksi. Keväämmällähän voisi tehdä ohkasemman pipon jostain toisesta keväisemmän värisestä langasta.




Nyt seuraavaksi pitää tehdä se Ellan villapaita valmiiksi. Sen jälkeen kyllä aloitan sen oman tunikan.

3 kommenttia:

  1. SNY kurkkii blogiasi

    VastaaPoista
  2. Kiva idea, että joustin tehdään kaksinkertaisella langalla, korvien kohdalle tarvitseekin aina lisäsuojaa.

    VastaaPoista