Sivut


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Keinuhevonen

Opetan töissä monien muiden aineiden lisäksi teknisiä töitä yhteensä 6h viikossa. Tunteja pidän eri luokille. Tekniset työt ovat minulle täysin uusi tuttavuus eikä minulla ole niistä mitään aikaisempaa kokemusta. Siksipä olikin (mielestäni) aika rohkeaa ruveta opettamaan jotain tuollaista ainetta, jossa oikeasti pitäisi tietääkin, mitä tekee.

Iskän (joka on myös teknisen opettaja) ja muiden avustuksella olen saanut suunniteltua oppilaille sopivia töitä ja harjoiteltua myös itse niiden tekemisen ja paljon muutakin. Olen oppinut käyttämään joitain laitteita (sirkkeliin en kyllä vieläkään uskalla koskea) ja olen seuraamalla hoksannut erilaisia juttuja, joista on hyötyä teknisen töitä tehdessä. Olemmekin oppilaiden kanssa tehneet kaikkea pannunalusista sähkötöihin ja puunkantotelineisiin.

Kutoset olivat aloittaneet jo syksyllä keinuhevosen teon. Kun tulin tammikuussa töihin, en tiennyt lainkaan, miten hevonen kasataan ym. Onneksi minulla on joka tunnilla apuna joko toinen opettaja tai kouluavustaja. Kevät on sujunut oikein mallikkaasti. Ja kutosten hepat näyttivät todella kivoilta, joten pitihän minunkin saada sellainen.

Sahasin kaikki osat käsin. Siis ilman koneen apua. Olisihan nuo osat saanut näppärästi ja nopeammin sahattua koneella, mutta taitohan se on sekin, että saa itse sahattua puusta nuita muotoja. Vaikka eihän tuossa hevosessa mitään hyvin monimutkaista kyllä ole. Hankalin osio oli jalkojen ja korvien välit, kun piti saada puu poikki ilman, että katkaisee jalkaa tai korvaa. Lehtisaha ja pora auttoivat siinä. Muuten käytin kaarisahaa. Hiomiseen käytin kyllä konetta apuna, sillä hiomisessa oli oma hommansa.

Alusta asti halusin pinkin hevosen. Kävin siis rautakaupassa katselemassa eri pinkin sävyjä ja sieltä löytyi mieleinen tumma pinkin sävy. En siis ole yleensä mikään pinkin ystävä, mutta nyt vain jostain syystä halusin nimenomaan tuollaisen tumman pinkin värisen hevosen.

Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Varsinkin, kun olen ihan aloittelija vielä näissä puutöissä. Mieleni tekisi opetella kaikenlaista lisää ja pari ideaakin olisi jo, mitä haluaisin jossain vaiheessa tehdä. Lisäksi voisin käydä jossain vaiheessa jossain opiskelemassa teknisen työn sivuaineen. Siitä olisi varmasti apua vakityötä hakiessa.

Ja niitä kuvia:



7 kommenttia:

  1. No ompas ihana! Mä niin nostan sulle hattua, sulla on asenne kohdallaan. Jos ei jotain osata, se opetellaan :) Ja toi on niin palkitseva fiilis sen jälkeen kun onnistuu! You Go Girl!

    VastaaPoista
  2. Vähän on HIENO! Onnittelut saavutuksesta!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kaikille. :)

    Ja tokihan sitä pitää uutta opetella. :) Olis elämä aika tylsää, jos ei välillä haastaisi itseään. :D

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana heppa! Toiset tekee mitä osaa, toiset mitä haluaa..

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia. :) Tässähän kohta ihan hämmentyy näistä ihanista kommenteista. :)

    Ja jokainen osaa vaikka mitä. Jos ei osaa, niin sitten vaan opettelemaan. :) Kun kehtaa opetella uutta, niin sitten osaa vaikka mitä. :D

    VastaaPoista