Sivut


maanantai 2. joulukuuta 2013

Jotain kätten töitäkin

 
Oon minä jotain saanut aikaiseksi tänä syksynä. Hitaasti eteni nämäkin työt, mutta valmistua kuitenkin tuli.
 
 
Alla olevat sukat tein tilaustyönä. Molemmat ovat kokoa 24. Näin pieniä en ole ennen neulonutkaan. Piti katsella sukkataulukosta vähän suuntaa mittoja varten. Vaaleammat sukat on  7 veljestä- langasta ja tummat mitä lie. Lanka löytyi ilman vyötettä muiden lankojen joukosta. Tulipahan käytettyä sekin kerä. 
 


Pipon neuloin rose mohairista. Yritin saada kerän kulutettua loppuun, mutta vielä sitä jäi...


Parit joulupallot. Onhan se joulukin tulossa... Tein itseasiassa kaksi nuita punaisia. Ensimmäisen nimittäin söi koirat, niin piti neuloa uusiksi... Meinas tulla rukkaset pikkukoirista.


Osallistuin weban järjestämään joululahjavaihtoon. Sain tällaisen paketin. Kokoa on ainakin paketilla! Lahja odottaa nyt kiltisti joulua, silloinhan sen saa vasta aukaista. :) Ainakin päällisin puolin näyttää ihanalta. :)



Osallistuin myös weban joulukalenteriin. Omaa kalenteria en laittanut, mutta sain webalta pienen paketin. Avasin sen sitten heti joulukuun alussa. :) Kynttilät poltin jo, suklaat hävis parempiin suihin ja tuo sydänmangeetti on jääkaapin kylessä. Kiva pikkupaketti. :) Omani laitan weballe pian tulemaan. Olisi postitusta vaille valmis.


Myöhemmin lisää käsitöitä. Ompelin tänään 6 pipoa, virkattu olkipukki odottaa silkkinauhaa ja puikoilla on lovikat. Olen vihdoinkin piristynyt vähäsen, joten saa jotain aikaiseksikin. :)

3 kommenttia:

  1. Hienoa että paketti tuli perille. Toivottavasti sisältökin kelpaa. Mutta se selviää sitten 21 yön päästä.

    Pikkuisellesi saatkin sitten neuloa vielä minimpiä sukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaakohan sitä niin pieniä tehdäkkään? :D Ainakin haluaisin ensi talveksi tehdä sellaiset vauvojen lovikat. Ne näytti suloisilta, kun jossain lehessä oli ohje.

      Poista
  2. Just take it easy and keep knitting. I wish all the best to you and yours.

    VastaaPoista