Sivut


maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

... ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni ja blogiini eksyneille. :)



Tässä teille Nissepolkka. :)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Luukkuja ja lahjoja


Kuten jo aiemmin mainitsin, olin onnistunut sotkemaan luukut. Ja avasin siis 19 päivä paketin, jossa ei ollut numeroa. Sain siis ylimääräisiä luukkuja, kun niin innokkaasti ilmoittauduin eri kalentereihin ja osa ilmoittautui minun kalenteriini ja sitten olinkin jo aika paljon vaihdettavaa... :)


Luukusta 19 paljastui siis ylläoleva joulusukka ja sydän. Sukka on täynnä karkkia. Jemmasin sukan karkkeineen talteen, jotta suklaat pysyvät tallessa aattoon asti. Sydämen laitan jonnekin esille heti, kun on muutettu.




Luukusta 20 paljastui aivan uudennäköistä lankaa.



Luukkuja 21 olikin kaksin kappalein. Toisesta tuli veikeä tonttukynttilä. Toisesta muumiteetä. Raaskiikohan tuota kynttilää edes polttaa?




Luukusta 22 sain silmukkamerkkejä (juuri minun värisiäni) sekä kolme joulukoristetta. Pitänee ripotella näitä koristeita eri puolille huonetta.




Sitten vihdoinkin jotain valmista esiteltävää. Nimittäin kummitytölle sukat. Lanka on jotain nalle-lankaa, jonka ostin alesta joskus kesällä. Tarkoitus oli tehdä vielä lapaset ja pipokin, mutta ne jäävät jälkitoimitukseen. Ja nuista sukista tuli kauheen isot. Katoin silmukkamäärät novitan sivuilta, mutta en vain saa niillä silmukoilla sopivan kokoista...




Minä sain anopilta villasukat. Aamulla mietin ääneen, että pitänee itsellekin sukat neuloa, kun kaikki sukat oli kateissa ja ulkona -30 pakkasta... Anoppi sitten kaiveli kätköistään nämä sukat. Olivat ihan tarpeen. Nimittäin varpaat meinasivat paleltua villasukista huolimatta.




Kävin iltapäivästä Weban luona aikaa viettämässä. Yhteinen ystävämme tuli myös sinne. Teimme ruokaa porukalla ja vaihdoimme pienet lahjat. Sain Webalta ylläolevan tuubihuivin. Huivi on ihan näppärä. :) Taidan laittaa sen ensi vuonna töihin.




Aamulla piti vielä räpsiä vähän kuvia, kun aurinko niin kivasti paistoi. Kelit muistuttaa kyllä enemmän helmikuuta kuin joulukuuta... Ylläoleva kuva on nykyisen majapaikan makkarista. Allaoleva on tulevan asumuksen olkkarista. Kivoja maisemia molemmissa siis. Ylläolevassa kuvassa on puiden takana järvi ja alakuvassa puiden takana on joki.







Valmiita töitä ois tuossa muutama, mitkä pitäisi esitellä. Taidan kuitenkin ainakin lahjaksi menevät säästää joulun jälkeen esiteltäväksi. Saattaavat lahjan saajat kurkkia tänne. Esiteltävänä ois ainakin pari virkattua koria sekä villasukkia...

tiistai 18. joulukuuta 2012

Luukkuja, luukkuja....

Niin ne vain vähenee. Joulukalenterin luukut nimittäin. Tässäpä taas pari:



Luukusta 17 tuli muumiteetä. Itse en juo teetä(kään), mutta tarjotaan vieraille nuo. :)



Luukusta 18 tuli jälleen ihanuuksia. :) Rannekoru nimittäin.






Tein taas rautalankasydämmiä. Taisin vähän innostua niistä. Nuita vaan on niin kiva tehdä ja kokeilla vähän erilaisia malleja. Taidan tehdä niitä vielä jonkun lisää ja laittaa johonkin joulupakettiin mukaan.




Joululahjoja pitäs neuloa, mutta sain tarpeekseni taas hetkeksi. (lue: pariksi päiväksi). Kummityttö saakoot lapaset jälkitoimituksena. Sukat jo neuloin. Kahdelle veljelle pitää kans tehdä jälkitoimitus. Saavatpahan esittää toiveita, että tehdäänkö lapaset vai sukat ja minkä väriset. Kolmannelle veljelle aloitin jo lapaset, mutta koiran mokoma söi puikot (ne ihanat eebenpuiset), enkä ole vieläkään saanut uusia, vaikka tilasin jo jonkin aikaa sitten... Tosin kyseinen veli tulee vasta uudeksi vuodeksi käymään, joten niillä lapasilla ei niin kiire ole.

Aloitin taas mattoa kutomaan. Ihan yksiväristä mattoa tällä kertaa. Katotaan, miten saan sen kudottua valmiiksi. Jospa kuitenkin ennen muuttoa. Milloin se sitten tapahtuu, sitä en tiedä. :/ Sähkömies "ystävällisesti" ilmoitti, ettei ole toivoakaan saada sähköjä jouluksi. Ei siis muutetakkaan ennen joulua. :(

Ja vielä ihan aiheen vierestä: Ostin uuden kahvakuulan. <3 Kisakuulan ja 12kg painavan. Hurahdin nimittäin syksyllä kahvakuulaan. Käytin alkuun 8kg kuulaa ja sitten totesin sen liian kevyeksi. Sitten sainkin lainata ohjaajan 12kg kuulaa. Nyt on sitten ihan oma. :) Eli kunhan tunnit jatkuvat taas tammikuussa, pääsen rääkkäämään itseäni ihan omalla kuulalla. :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Viimeinen sny-paketti sekä lisää luukkuja

Nyt se sitten on ohitse. Sny - syksyn kierros nimittäin. Perjantaina hain postista viimeisen paketin.

Paketti oli (jälleen kerran) aivan loistava ja lähettäjäksi paljastui Krista.  Kiitoksia sinulle kaikista näistä ihanista paketeista. :) Olet osannut valita loistavia juttuja paketteihin mukaan.

Esittelenkin tämän viimeisen paketin ihanuudet kuva kerrallaan. Nyt sain vähän valoisampia kuviakin, kun olin valoisan aikaan kotona.


Sain Kristalta hienon kirjan. :) Kirjassa on monipuolisesti erilaisia käsitöitä. On virkkausta, neulomista, ompelua, kirjomista, kinnasneulan käyttöä, nypläystä... Selailin kirjan läpi ja kivoja ohjeita näytti olevan. Ja yllättävän montaa juttua olen jo ehtinyt kokeillakin nuitten tekstiilityön opintojen kautta. Ja eiköhän nuita kirjan ohjeita tule kokeiltua jossain vaiheessa lisää.


Paketissa oli mukana myös lankaa. Katselin lankaa aikani ja ajattelin, että onkohan se vironvillaa. Tuo vyöte on nimittäin erinäköinen, kuin muissa näkemissäni vironvilloissa. Kortista sitten selvisi, että sitähän se juuri olikin. :)


Sain lisäksi tällaista vähän erilaisempaa suklaata ja kortin. :) Tuota suklaata en olekaan koskaan maistanut. Taidanpa säästää sen lähemmäksi joulua ja herkutella sitten.

Kiitos sinulle vielä kerran, Krista. Kirjoitit, että aiot jatkossakin seurata blogiani. Kiva kuulla. :) Minäkin kävin jo vähän kurkkimassa blogiasi. Neulomossa en ole mukana, mutta blogin lisäksi laitan facebookkiin töitteni kuvia.

Nyt sitten vain odottelemaan kevään sny-kierrosta. :) Nämä on niin kivoja, että eihän näistä malta jäädä pois.




Seuraavaksi lisää joulukalenteriluukkuja:

Luukusta nro14 paljastui ylläoleva, aivan ihana koru/avaimenperä. Ainakin siinä on tuolla päässä sellainen lukko. :D Vaan kaunis on tämä ja värit ovat juuri, kuin minulle tehdyt.

 
Luukusta 15 paljastui tällainen minialbumi. Tänne voi laittaa valokuvia siis. Pitääpä miettiä, että mitäs kuvia siihen laittaisi. :)


Tämän päivän luukusta, eli luukusta nro 16 tuli jouluinen tulitikkurasia sekä tuikkuja. Käyttöön pääsevät nämäkin, kunhan on muutettu.





Joulu se vaan lähestyy. Ja vaikka mitä pitäs vielä neuloa ennen sitä! Vaan taitaa aika loppua kesken. Viikonloppukin meni leirillä, vaikka en edes itse treenannut. Tätä inhottavaa flunssaa on jo viidettä viikkoa, enkä vieläkään ole treenikunnossa. Vedin perjantaina ja lauantaina treenit. Perjantain treeneissä tein itsekin mukana noin puolet ajasta (yksi treeni kestää sen 1,5h) ja la olikin olo taas ihan tukkoinen ja inhottava. Alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän...

Vietimme kuitenkin lauantaina leirin yhteydessä seuran pikkujouluja. Ukkojen ollessa saunomassa, me tytöt testailimme ilmajoogaan tarkoitettuja kankaita. Kaveri otti sitten kuvan minulle. :) Aiemmin syksyllä saimme pienen joogatuokion aikana testailla tätäkin lajia. Ihan hauskaa ja haastavaa. :)




PS: EHKÄ päästään muuttamaan ennen joulua. Ihan kaikkea nyt ei saa valmiiksi, mutta jos ois ees muuttokunnossa se mökki, niin oon ihan tyytyväinen.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Luukut 11 ja 12

 
Minulla on mennyt joko luukut sekaisin tai sitten en osaa tulkita numeroita. Tai sitten minulla vain oli kaksi luukkua 11. päivälle. Toisesta tuli tuo muumirasia ja toisesta minikerä. Huomasin myös, että päivälle 19 ei ole luukkua. Tai sitten olen sotkenut sen jonnekin tai jotain. Tiedän, että kaikki luukut ovat minulle saapuneet, joten tämä on vähän mysteeri... :P Sain kuitenkin ylimääräisiä luukkuja, joita ei ole merkitty, joten aukaisen sitten sellaisen silloin 19.päivä. :)
 
 
 
 
 
Luukusta nro12 tuli silitettävä merkki, jossa on lohikäärme. Kuvasta vain tuli tosi huono. Katselin näitä merkkejä kerran kaupassa, mutten raaskinut ostaa, kun en tiennyt mihin käyttäisin sen. Täytyykin siis ruveta miettimään mihin tämän laittaisin. :)
 

 
 
Töissä olemme miettineet erilaisia askarteluja joulua ajatellen. Avustaja, joka on paljon eskareiden kanssa, löysi ohjeen alla oleviin sydämmiin. Minunkin piti sitä sitten kokeilla tänään. :) Ihan kivojahan nuista tuli. Ensi viikolla kokeillaan sitten lasten kanssa, miten onnistuu sydänten teko. Sydämmet on siis kieputettu rautalangasta. Nopeaa ja helppoa.
 

 


tiistai 11. joulukuuta 2012

Toinenkin voittaja

Arvoinpa joutessani toisenkin voittajan. :) Pääpalkinnon voittaja kertoi, että ei voi käyttää korviksia, joten arvoin korvikset sitten toiselle osallistujalle. Ja onni suosi Bikkeä. :)

Saatiin siis kaksi voittajaa. :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Arvonnan voittaja! (+ luukku 10)


Arvonta on päättynyt ja voittaja on selvillä! :)

Ja voittaja on.... Beate56. Onnea voittajalle!


Arvontaan osallistuikin mukavasti porukkaa ja uusia lukijoitakin sain. :) Tervetuloa uudet lukijat ja kiitoksia kaikille osallistuneille. Teillä oli ihania kommentteja. Tekisi mieli lähettää jokaiselle arpajaisvoitto, mutta konkurssihan siitä tulisi. :D Sen sijaan toivotan jokaiselle oikein mukavaa joulun odotusta!


Ja vaikka luvassa oli jouluinen yllätys, niin paljastan silti nyt, mitä voittaja saa. :D Olihan se kuitenkin yllätys tähän asti. :)

Eli alla olevat korvikset löysin Tampereen reissulla. Ne oli ihan pakko napata voittopakettiin. Kuvasta vain tuli hiukan epäselvä. Korut ovat luonnossa paljon hienommat. 





 Myös allaolevat herkut lähtevät voittajalle. Eli vasemmalla Tampereen tallipihalta ostettua jouluteetä. Oikealla toisesta paikasta ostettu vähän erilainen herkku. Jospa nämä maistuvat voittajalle. :)










Lopuksi haluan esitellä mitä ihanaa sain tämän päivän luukusta, eli luukusta nro 10. Aivan ihanat korvikset, eikö? Heti piti kokeilla, vieläkö menevät korviin. Olen nimittäin ollut taas pari vuotta ilman korviksia ja aloin jo epäillä, että reiät ovat ummessa. Mutta vielä (onneksi) korvikset menivät läpi. Nämä laitan siis korviin koulun joulujuhlaan, joka on ensi viikolla. Jännittää vähän jo se juhlakin, kun mun ihanat, pienet eskarit esittävät siellä oman ohjelmanumeronsa. :) 



ps: Tampereelta ostettu takki on tosi ihana. Lämmin ja ihanan tuntuinen. :)