Sivut


maanantai 17. syyskuuta 2012

Ensimmäinen sny-paketti

Tämän syksyn ensimmäinen sny-paketti on täällä. :)

Pakettikortti tuli jo torstaina ja samantienhän se paketti piti käydä hakemassa. Tai siis melkein samantien. Maltoin mieleni siihen asti, että menin postiin ennen treenejä.

Ja tässäpä kuvaa paketista:





Kuvasta puuttuu muuten mukana ollut kynttilä. Otin nimittäin kynttilän heti käyttöön, enkä muistanut sitä lisätä kuvaan.

Mukana oli lisäksi herkkuja kisulle sekä koirille. Herkkuja oli myös minulle. Mustaherukkamarmeladia nimittäin. Vielä en sitä maistellut. Pitää säästää se johonkin erityiseen hetkeen. :)

Mukana oli myös kaksi vyyhteä worsted cotton-lankaa. Puuvillaa. Rohkea valinta hyvä sny. :D Mutta olit oikeassa. Tämä lanka vaikuttaa mukavammalta kuin ne perinteiset kovat puuvillalangat, joita siis inhoan ja vierastan. Ehkäpä neulon näistä ne kämmekkäät, joita ehdotit. Lanka nimittäin vaikuttaa sellaiselta, ettei kutita. Eskariopena kämmekkäät ovat myös enemmän kuin tarpeen. :) Kun vain jostain löytäisin vielä hyvän ohjeen...

Kiitoksia siis sinulle sny. :) Erittäin onnistunut paketti. :)




Syksy on muuten todenteolla saapunut. Täällä ainakin on sateet ja tuuli viilentäneet ilmaa. Mies olikin tänään laittanut pönttöuuniin tulet, kun tulin kotia töistä.





Lopuksi vielä vauvakuva meidän Pyry-pojasta ja siskostaan. Siskon ottama kuva. Pyry on tuo ruskea ja Pyryn sisko Luna käyttää Pyryä tyynynä. :) Kuva on otettu joskus kesällä. Nyt Pyry on jo iso poika.


7 kommenttia:

  1. Kaunis paketti, ihanan väristä lankaa! Soma kuva koirista, läheisyys lämmittää.

    VastaaPoista
  2. Täällä on odotettu paketin kotiutumista sydän pamppaillen. Otin tosiaan riskin tuon lankavalinnan suhteen. En itsekään ole puuvillan ystävä, mutta tuota lankaa hiplaillessa minulla meni tovi ennen kuin edes tajusin katsoa, että lanka on puuvillaa. Se oli niin mielettömän pehmeää ja ihanan tuntuista. Niinpä päätin, että rohkea rokan syö ja katsotaan, mitä sanot =)

    VastaaPoista
  3. Pyryä olisi kiva nähdä pitkästä aikaa, kasvanut valtavasti varmasti.
    Ihana paketti ja langat näyttävät houkuttelevilta.

    VastaaPoista
  4. Niin syksyisen oloinen paketti.
    Rinsessa-kämmekkäät sekä polysemia-kämmekkäät on hienoja malleja. Onhan niitä paljon muitakin, mutta nuo ovat omat suosikit.

    VastaaPoista
  5. Suloiset Pyry ja Luna :)
    Pönttö meilläkin jo pariin kertaan lämmennyt ja tulee kummasti kiva lämmin ja kuivempi tuntu pirttihin.

    Pakettisi on oikein kiva. Tuo lanka suorastaan houkuttaa minua selvittämään mistä sitä itsellenikin saisin.

    Rapsutukset karvakamuille :o)

    VastaaPoista
  6. Kauniin väriset langat olet saanut! Ja ihanaa, kun on karvakorviakin muistettu. Omasta paketistanikin löytyi muistaminen snyni koiravanhukselta meidän vanhalle neidille... Meinasi tippa tulla linssiin, kun oli niin liikuttava ylläri :)

    VastaaPoista
  7. Täytyypä katsella nuita Heidin vinkkaamia ohjeita. Mietin myös, että soveltaisinko itse jotain ohjetta tai tekisinkö ihan oman mallin. Kopioin nimittäin viikinkineulekirjasta erilaisia palmikko-ohjeita.

    Tämäpä tässä sny-jutussa onkin parasta. Saa kaikkea kivaa, mitä ei välttämättä itse tulisi kokeiltua. :)

    VastaaPoista