Sivut


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesäkassi 2014

Osallistuin tänä kesänä kesäkassivaihtoon. Kerran aiemminkin olen osallistunut, jolloin sain kivan kassin ja samoin sain tänä vuonna. :) 
 
 
Ensiksi kuva kassista, jonka minä ompelin. Kassi on vuorellinen ja siinä on läppä. Sisäpuolella on kaksi taskua. Jälkeenpäin tuli mieleen, että taskuthan ois voinut ommella vähän erilailla, samoin läpän, jolloin ompeleet olisivat tulleet siistimmin. Kassin saaja tuntui kuitenkin olleen tyytyväinen, joten sitten olen minäkin. :)
 
 


Minä puolestani sain tämmöisen kassin Helunalta. Kiitoksia kovasti! Ja anteeksi, että kassin bloggaus kesti näin pitkään. Aina en muistanut koko blogia, sitten kun muistin, en päässyt koneelle tai sitten kun pääsin ja muistin, ei netti suostunut toimimaan...


Kassi on kyllä tosi kiva. :) Se on minun värinen, siinä on vetoketju ja sisällä tasku. Hihna on juuri sen mittainen, että saan sen hyvin olan yli roikkumaan. Kokoakin on sen verran, että saan sinne mahtumaan tarvittaessa uuden kameranikin lompakon ja muitten lisäksi. :) Kätevä kassi siis silloin, kun ei halua roikottaa montaa kassia mukana. Varsinkin, kun nyt on lisäksi lapsen hoitolaukkukin kannettavana. Ja tarvittaessahan tonne saa niitä lapsen kamojakin mukaan.





Kannatti siis osallistua tälläkin kertaa. :)

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Olen ihme, suuri ihme!

... kirjoitti mieheni tuttava miehen facebookkiin laittamaan kuvaan. Kuvassa oli vastasyntynyt poikamme. Ja ihmehän hän on. Neljän vuoden yrityksen ja yrityksestä luopumisen jälkeen saimme ihmeemme. <3

Blogissa on siis ollut hiljaiseloa tästä syystä. Ennen synnytystä en jaksanut enää tehdä mitään. Olin turvonnut pallo, jolla oli hankalaa olla kaikissa asennoissa. Synnytyksen jälkeen aika on mennyt toipuessa ja pientä miestä hoitaessa.

Poikamme syntyi siis aamuyöstä, 10.6.2014 klo: 3.05. Painoa oli 3780g ja pituutta 52cm. Päänympärys oli 35cm. Synnytys kesti pitkään ja oli loppuunsa aika hankala. Vaurioilta ei säästytty ja vertakin meni vajaa litra. Aika heikkona olin, mutta kivut ja muut unohtuivat saadessani vauvan syliini. Pelkoja tms. ei synnytyksestä jäänyt, joten uskallan tehdä toisenkin sitten joskus, jos meille se onni suodaan. :)

Pieni mies on voinut hyvin koko ajan. Hän sai täydet pisteet syntyissään ja on kasvanutkin jo kovasti. Ristiäiset on jo suunnitteilla myös. :)


perjantai 2. toukokuuta 2014

Hyvää mieltä facebookissa

Osallistuin facebookissa haasteeseen, jossa piti lisätä teksti seinälleen. Viidelle ensimmäiselle kommentoijalle piti sitten lähettää tämän vuoden aikana jotain itsetehtyä; oli se sitten kortti tai jotain ihan muuta. Minä tietysti tein käsitöitä.
 
 
Kommentteja tuli vain neljä. Yllättävää, että ihmisille ei kelpaa pienet lahjukset. :O Harmittelin myös sitä, että kaikki ilmoittautuneet eivät jatkaneet haastetta.

Itse osallistuin pariin vastaavaan kommentoimalla. Katsotaan, muistavatko/jaksavatko tehdä niitä itsetehtyjä juttuja.
Viimeisin kommentoija (miehen kaveri ja lapsen tuleva kummi) toivoi piparia. Lupasin leipoa jouluksi piparit. :D
 
 
 
Mutta asiaan. Neuloin kolmelle kommentoijalle pannulaput. Neljäs kuvan pannulapuista jäi minulle itselleni. Sain samalla kulutettua turhia lankoja pois. Nämä kaikki langat olivat semmoisia, että en niistä kauheasti välittänyt. Näin langat saivat ainakin käyttötarkoituksen, eivätkä jääneet pyörimään lipaston perukoille.
 
Pannulapun malli on se perinteinen. Sileää neulosta ja taitetaan kaksinkerroin. Reunat ommellaan yhteen ja tehdään ripustuslenkki. Helppo ja nopea tehdä. :)
 



Virkkasin vielä jokaisen pannulapun mukaan kukkasen, jonka taakse ompelin hakaneulan. Näin kukkanen muuttuu vaikkapa rintaneulaksi.


Nyt vain odotellaan, että saanko minäkin jotain. :)



PS: Remontti etenee. Jospa pian pääsisi sisustamaan lastenhuonetta. Viikkoja on kasassa jo 34+2, joten alkaa kohta olla hoppu. Laitan kuvia teille, kunhan huone on lopullisesti valmis. Ainakin lattia näyttää ihan sikahyvältä!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Converset vauvoille

Aiemmin olen vain ihastellut kuvia virkatuista converse-tossuista. Ei minulla ollut hajuakaan miten ne tehdään. Kun sitten tuttuni laittoi facebookkiin kuvan virkkaamistaan tossuista, piti kysyä ohjetta. Hän sitten vinkkasi ohjeesta, joka löytyy täältä.
 
Ohje vaikutti yllättävän yksinkertaiselta. Lisäksi kaikki vaiheet oli kuvattu tarkasti. Oli helppo seurata noin selkeää ohjetta.
 
 
Virkkasin tossut Novitan bambu-langasta. Yllättäin kerrankin tossuista tuli oikean kokoiset. Normaalisti, jos teen ohjeen silmukkamäärien mukaan, tuotoksesta tulee liian iso. Tosin yleensä niin käy neuleitten kanssa. Virkkaamalla saan ilmeisesti tehtyä tasaisempaa jälkeä.
 
Oikean puoleiset tossut ovat tuoreelle kummitytölle. Vasemmat puoleiset tossut jäävät meidän omalle muksulle. Väri on neutraali, niin ei tarvii kenenkään arvuutella sukupuolta. :)
 






Vielä pitäisi virkata yhdet isommat tossut kaverin tytölle. Katsotaan miten onnistuu, sillä joudun ohjeeseen lisäämään silmukoita ja kokoa. Tosin vaikeuksia taitaa tuottaa ainoastaan tuo kenkän valkea kärki. Katsomaan, miten onnistuu. Pitää sitten kertoa tännekin, että miten meni.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Väriä elämään!

Nyt on luvassa kunnon väripläjäys! Värjäsin nimittäin ekaa kertaa pesukoneväreillä. Tulokseen olen tosi tyytyväinen. :)
 
 
 
Paikallisesta Prismasta löytyi värit. Muistelin, että Dylonia oli kehuttu, joten sitä sitten ostin. Minä valitsin vihreän ja mies oranssin värin. 
 
 
 
 
Eka koneelliseen valikoitui Ikeasta ostettu perusvalkoinen pinnasängyn reunapehmuste. Heitin mukaan muutaman harson myös. Ihan tylsiä tommoset valkeet. 


Vähän mietitytti nuo värit. Mieskin intti viimeiseen asti, että se väri jää koneeseen ja kone on pilalla. Varsinkin, kun kuuli, että suolaa pitää laittaa sekaan puoli kiloa. Piti sitten seurata, kun koneen käynnisti, että miten se väri tarttuu.


Ja tarttuihan se. Nopeasti. Ylemmässä kuvassa parin kierroksen jälkeen ja alemmassa kuvassa ja muutaman kierroksen kone ehtinyt pyörähtää. Väri näytti reagoivan kosteaan tosi nopeesti.

Kuva on vähän pimeä, kun ei aurinko enää paistanut. Väri on kuitenkin tosi kirkas ja just sitä, mitä ajattelinkin. Ulos oli hyvä laittaa kuivumaan, kun oli niin mahtava ilmakin. Tosin tuo puutarha taustalla on ihan mitäänsanomaton. Bloggailen nuita puutarhajuttuja sitten myöhemmin, kun saan jotain siellä aikaankin.


 
Oranssista tuli myös kirkkaan värinen. Vasemmalla on harsokangasta 5 metrin pätkä, jonka ostin Eurokankaasta. Oikealla on vanhoja, äidin säästämiä harsoja. Hyvin värjäytyi kaikki. 




Ja lopuksi vielä kaikki yhdessä ja kuivina. Kuva tosin on hämärä...




Mitähän sitä seuraavaksi värjäisi?

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kulhoja älppäreistä

Näin aiemmin netissä ohjeen näiden kulhojen tekemiseen eikä se vaikuttanut vaikealta. Kokeilu vain jäi, sillä itsellä ei juuri silloin ollut tarvetta näille. Nyt päätin tehdä kulhot iskälle synttärilahjaksi. Iskä on nimittäin tehnyt itselleen musiikkihuoneen, jossa on kaikki levyt, kitarat ja muut musiikkivehkeet. Nämä sopinee sinne sekaan loistavasti.
 
 
 
Täältä löytyy muuten ohje, jos joku muukin innostuu kokeilemaan. :)
 
 
 
Ensin piti tietysti etsiä itse levyt. Löysin paikalliselta kirpparilta levyjä hintaan 1e/kpl. Ei mikään paha hinta. Ostin neljä levyä siltä varulta, että osa epäonnistuu. Yritin valita mahdollisimman huonoja levyjä. Tosin yksi sitten olikin Barry Manilow, toivottavasti ei ollu iskän kuuntelulistalla...
 
 


Levy uuniin menossa. Uuni siis lämmitetään 120 asteeseen ja levy pannaan purkin päälle ja uuniin pariksi minuutiksi. Tosin kuvan levy vaati pitemmän ajan.



Ja tässä samainen levy muotoiltuna. Tämä ei oikein onnistunut. Tein tämän pienempään astiaan, joten senkin takia epäonnistui.

Tämä levy valmistui kolmantena ja mielestäni tämäkään ei onnistunut hyvin, vaikka laitoin isompaan kulhoon muotoutumaan. Nämä kaksi levyä näyttikin olevan samanlaisia, joten oisko niissä ollut sitten jotain, mikä vaikutti tulokseen. Näitä piti pitää uunissakin pitempään, jotta pehmenivät tarpeeksi. Ja nämä jämähti samantien, kun otti uunista ulos.



Toinen ja neljäs levy onnistui parhaiten. Nämä pehmenivät sopivasti parissa minuuutissa eivätkä jäähtyneet niin nopeesti. Nämä kerkesin siis paremmin muokata malliinsa. Nämä kaksi myös lähtevät iskälle. Pitää vaan ostaa jotain karkkia tms. kulhojen täytteeksi.


Tässä vielä kaikki kulhot. Näiden tekemisessä ei pitkään mennyt ja eikä ollut vaikeaa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos tämmöisille on käyttöä. :)
 
 
Tämmöisiä tänään siis. :) Paljon olisi blogattavaa ja kuvattavaa odottamassa. Olen siis jotain saanut aikaankin. :) Pinaattitunika on ufoutunut toistaiseksi. Taidan siihen keskittyä sitten syksymmällä... Bloggailen tänne nuita muita aikaansaannoksia vähän kerrallaan. :) 

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Remontin turhake

Tai en tiedä, että onko tämä nyt niin turhake, mutta kallis ainakin. :D
 
Kuvissa on siis laattaa, joka tulee raidaksi suihkun kohdalle. Samaa laattaa tulee myös vessaan lavuaarin ja peilin väliseen tilaan. 
 
 
 



Olen pari kertaa ollut karateleirillä Espoon Solvallassa, jossa rantasaunassa oli pienen pienistä laatoista tehty suihkuun raita. Värimaailma oli aikalailla samanlainen kuin näissä laatoissa. Kummankin leirin yhteydessä vain ihastelin niitä laattoja ja päätin, että jos ikinä saan oman talon, niin laitan sinne samanlaiset laatat. Samanlaista en tietenkään löytänyt mistään, mutta nuo on aika lähellä.

Valitettavasti olen huomannut, että minulla on kallis maku. Ihastun siis aina ensin eri juttuihin ja vasta hintaa tiedusteltuani tajuan, että tuote on ihan liian kallis. Sitten tyydyn etsimään jotain kivaa, mutta budjettiin sopivaa. Näiden kohdalla vaan en halunnut etsiä mitään muuta vaihtoehtoa. Nämä oli siis pakko saada. Neliöhintahan näillä on siis vajaa 170e/m2... Onneksi tätä laattaa tarvittiin vain vajaa 1,5 neliötä, joten hintakaan ei ollut sitten ihan mahdoton. Sallittakoon siis tämän yhden kerran, että ostin just sitä mitä halusin, hintaan katsomatta. Eipähän tarvitse sitten katua ja harmitella, että miksi en ostanut sitä.